Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen summaa kotisivuillaan viime päivien uutiset huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajan erottamisesta keväällä 2020.
Heinosen mukaan ”pääministeri Sanna Marinin (sd.) toiminta koronakriisin hoidossa saa entistä oudompia piirteitä”.
– Maamme koronan hoito alkaa paljastua rumalla tavalla. Kriisin keskellä meille uskoteltiin, että pääministeri Sanna Marinin johdolla hallitus tekee aina sen mitä asiantuntijat suosittavat ja tälle asiantuntijalinjalle haettiin myös oppositiolta tukea ja yksituumaisuutta, Timo Heinonen kirjoittaa.
– Halusimmekin tukea hallitusta vaikeassa koronakriisissä ja kun puheissa vakuutettiin, että asioiden hoitoon ei sisälly politiikkaa ja poliittisia valintoja, niin meille asiantuntijalinjaksi esiteltyä linjaa oli kohtuullisen helppo tukea. Nyt kuitenkin nämä näyttävät paljastuvan pala palalta vain puheiksi.
Hänen mukaansa maskiasia herätti jo omana aikanaan kysymyksiä ja näyttää tällä hetkellä vakavimmalta.
– Silloin jo puhuttiin maskigatesta ja nyt tämän asian taustat alkavat selvitä tutkivan journalismin myötä. Räikeimmäksi toistaiseksi julki tulleeksi asiaksi tässä näyttää paljastuvan se miten pääministeri Sanna Marinin hallitus teki huoltovarmuuskeskuksen syntipukin vaikeassa tilanteessa. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema käytännössä laitettiin eroamaan, kansanedustaja toteaa.
Heinonen ihmettelee Sanna Marinin nyt väistelleen omaa ratkaisevaa rooliaan toteamalla, että ”hänhän itse irtisanoutui omasta tehtävästään”.
– Kysymys onkin päivä päivältä ajankohtaisempi ja vakavampi. Meillä löytyy oikeuskäytäntöä sellaisista tapauksista, joissa työntekijä on toki Louneman tapaan teknisesti irtisanoutunut itse, mutta myöhemmin tuomioistuin on päätynyt siihen, että irtisanominen on ollut laiton. Puhutaan myös pakottaminen-rikosnimikkeestä.
– Itse en usko, että tämän tapauksen kaikki puolet ovat edes vielä selvillä. Se on kuitenkin selvää, että HVK:n johto mukaan lukien Lounema eivät ole asiassa toimineet väärin.
Toivottavasti painostusnäkökanta selvitetään huolella. Ei voi välttyä siltä kuvalta, että #pääministeri @MarinSanna ja #kansliapäällikkö hänen ”vaatimuksesta” näin toimivat? Toivottavasti @oikeusasiamies ja @oikeuskansleri #hvk https://t.co/r0ceNjm6cZ
— Timo Heinonen (@timoheinonen) November 21, 2021