Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen perääkin blogissaan rakenneuudistuksia velkaantumisen ja näivettymisen sijaan.
Suomen taloutta koettelee yhtä aikaa kolme ongelmaa: Euroopan talouskriisi, teollisuuden rakennemuutos ja väestön ikääntyminen.
Julkisen talouden haasteita kuvataan kestävyysvajeella. Käsitteellä tarkoitetaan julkisen talouden – valtion, kuntien ja eläkerahastojen – vahvistamistarvetta, jotta vältytään hallitsemattomalta velkakierteeltä.
Valtiovarainministeriön tuoreimman julkistetun arvion mukaan vaje olisi vuonna 2017 noin kahdeksan miljardia euroa. Valtavaa summaa voi havainnollistaa monin tavoin.
– Vaje on niin suuri, että sen kattamiseen ei riittäisi ansiotuloista perittävän valtion veron kaksinkertaistaminen tai pääomatuloveron nelinkertaistaminen. Ei, vaikka oletettaisiin, että rajut veronkorotukset eivät kannustaisi veronkiertoon, lannistaisi työhaluja tai vähentäisi ostovoimaa, Tynkkynen kirjoittaa.
Hän vertaa, että aukon paikkaamiseen ei riittäisi, vaikka valtio lopettaisi kokonaan kehitysyhteistyön (2014 talousarviossa 1 118 M€), pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton (30 M€), ympäristönsuojelun (140 M€) sekä uusiutuvan energian edistämisen (73 M€). Eikä se, jos valtio päättäisi lakkauttaa tullin (166 M€), oikeuslaitoksen (363 M€), vankilat (234 M€), poliisin (726 M€) ja maanpuolustuksen (2 350 M€). Siis yhteensä.
– Vaikka vajeen sinänsä saisi katettua yhdistelemällä riittävän monta riittävän isoa veronkorotusta ja menoleikkausta, se ei kannata. Emme voi pelkästään leikata ja verottaa itseämme talouskuopasta, Tynkkynen kirjoittaa.
– Jos ja kun emme halua tarpoa jatkuvien veronkorotusten ja menoleikkausten tietä, pitää vajetta paikata muin keinoin. Pelkillä helpoilla ja kivoilla konsteilla ei talouskurimuksesta selvitä. Tarvitaan useita isoja uudistuksia. Hallitus onkin budjettiriihessä vaikeiden valintojen edessä, hän toteaa.
Vihreä ryhmyri ei kuitenkaan pidä tehtävää mahdottomana.
– Valtaosa kestävyysvajeesta saadaan katettua sillä, jos työuria onnistutaan pidentämään parilla vuodella, julkisen talouden tuottavuutta parannettua puoli prosenttiyksikköä ja työllisyysastetta nostettua prosenttiyksikön verran. Vihreät kannattaa rakenteellisia uudistuksia, koska vaihtoehto ei houkuta, Tynkkynen toteaa.