– Jos miettii kannustinvaikutuksia investoimiseen per yritys, tässä Viron veromallissa on huikea ero verrattuna Suomen järjestelmään kannustinvaikutusten kannalta, sanoi Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas maanantaina järjestetyssä Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät -tilaisuudessa.
Virossa osakeyhtiöt maksavat yhteisöveroa 21 prosentin verokannalla vain jakamastaan osingosta ja muusta voitonjaosta. Yhtiöön jätettyjä voittoja ei veroteta.
– Viron veromalli on tosi asiassa käänteinen, avoin fiskaalinen veromalli. Tässä mallissa yrityksen tulosta verotetaan ainoastaan kertaalleen.
Palokankaan mukaan Suomen yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa kannustimien merkitys on laiminlyöty.
– Niitä ei ole mietitty kunnolla, ja se koskee myös yritysten investointeja.
Hän korostaa, että viime kevään kehysriihessä päätetty yhtiöveron alentaminen 20 prosenttiin oli askel oikeaan suuntaan.
– Se ei ole ristiriidassa Viron yritysveromallin tavoittelemisen kannalta.
”Vauhtia investointeihin”
Teknologiateollisuuden lanseeraama yrittäjyysohjelma tarjoaa yrityksille ja omistajille verotuksellisia kannustimia pitkäjänteiseen investoimiseen Suomessa. Viron yritysveromallin käyttöönottamisen lisäksi sukupolvenvaihdosten perintö- ja lahjavero pitäisi poistaa.
– Yritykset itse ottivat esille sen, että Viron yritysveromalli ja sukupolvenvaihdostilanteissa Ruotsin malli, jossa perintöveroa ei tarvitse maksaa, ovat asioita, jotka vauhdittaisivat investointeja ja siten pk-yritysten menestystä Suomessa, totesi yhdistyksen Pk-asioista vastaava johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen.
Yrittäjyysohjelma on Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan kannanotto teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi ja kilpailukyvyn palauttamiseksi Suomessa.
Teknologiateollisuuden mukaan yrityksillä ja omistajilla ei ole todellista verotuksellista kannustinta investoida Suomeen pitkäjänteisesti.
Teknologiateollisuuden investoinnit ovat tällä hetkellä kaksi miljardia euroa alemmalla tasolla kuin vuonna 2008.
Yhdistys pitää huonona asiana, että poukkoileva veropolitiikka yhteisöveroasteella, poisto-oikeuksilla sekä sukupolvenvaihdosten verokohtelulla jatkuu vuodesta toiseen.