Verkkouutiset

Naton kyberosaamiskeskus Tallinnassa. LEHTIKUVA / HANDOUT / NATO COOPERATIVE CYBER DEFENCE C

Suomen ja USA:n yhteistyö kyberpuolustuksessa syvenee

Amerikkalaiskenraali varoittaa yhä vihamielisimmistä toimijoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi kehittää kahdenvälistä kumppanuuttaan Yhdysvaltojen kanssa kyberpuolustuksessa, puolustusvoimat tiedottaa.

Toiminnan vahvistamiseksi osapuolet hyväksyivät ja allekirjoittivat yhteisen kyberpuolustuksen yhteistoiminta-asiakirjan Helsingissä 24. tammikuuta. Tilaisuuden johtajana toimi Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraalimajuri Kari Nisula. Yhdysvalloista tilaisuuteen osallistui USA:n Euroopan-joukkojen johtoportaan apulaisoperaatiopäällikkö, prikaatikenraali James D. Cleet seurueineen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Puolustusvoimien mukaan kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä globaalissa kybertoimintaympäristössä.

USA on Suomelle läheinen kahdenvälinen kumppani sekä nykyinen liittolainen. Viime vuoden joulukuussa maat allekirjoittivat yhteisen puolustusyhteistyösopimuksen, joka edelleen tiivistää maiden asevoimien liittolaisuussuhdetta ja mahdollistaa yhteistyön syventämisen kaikissa turvallisuustilanteissa. Puolustusyhteistyö USA:n kanssa on jatkunut jo vuosikymmeniä, ja myös kybertoimintaympäristöön liittyvien uhkien torjuntaa on suunniteltu ja harjoiteltu yhdessä pitkään.

Helsingissä allekirjoitettu sopimus perustuu yhteiseen näkemykseen kyberpuolustuksen kehittämisestä vastaamaan lisääntyneisiin uhkiin. Sopimus edistää yhteistyötä viidellä osa-alueella, jotka ovat yhteiset menettelytavat, yhteistoimintakyky, koulutus, kehitystoiminta sekä kyberoperaatiot.

Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraalimajuri Kari Nisula sekä USA:n prikaatikenraali James D. Cleet korostivat kansainvälisen yhteistyön merkitystä kyberpuolustuksessa ja vallitsevassa turvallisuusympäristössä.

– Kyberuhkat eivät noudata perinteisiä maantieteellisiä rajoja, ja siksi turvallisuuden rakentamiseen tarvitaan myös kansainvälisiä kumppaneita. Yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa vahvistaa ehdottomasti Suomen puolustuskykyä tälläkin alueella luoden lisäksi vankan perustan yhteisten haasteiden tehokkaalle torjunnalle. Olemme tyytyväisiä sopimukseen USEUCOM:n kanssa, Nisula totesi.

– Euroopan operaatioalueella on vastassaan entistä laajempi hybridiuhkien ympäristö ja maita, jotka ovat yhä aggressiivisempia toiminnassaan. Ne muodostavat liittokunnalle merkittävän riskin. Nato-liittolaistemme ja kumppaniemme tavoin – etenkin Suomen – meillä täytyy olla kriisinsietokykyä, jotta kykenemme torjumaan kyberympäristössä tapahtuvia hyökkäyksiä ja toipumaan niistä. Tämä on erityisen tärkeää, jotta kykenemme estämään, ettei mikään vastustaja pääse vioittamaan tai heikentämään niitä kriittisiä järjestelmiä tai verkkoja, joissa toimimme ja joista olemme riippuvaisia, jatkoi prikaatikenraali Cleet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)