Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Suomen ilmanlaatu on maailman parasta. Pienhiukkasia on keskimäärin 6 mikrogrammaa kuutiometriä kohden.
Suomen ohella tilanne on hyvällä tasolla Ruotsissa, Virossa, Norjassa, Islannissa ja Kanadassa.
WHO:n tutkimuksessa koottiin mittaustietoja 2500 paikkakunnalta lähes sadasta eri maasta. Mittaukset tehtiin vuosina 2008–2016. Ilmanlaadun kannalta huonoin tilanne on Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa.
– Tuloksissa on otettava huomioon, että kehittyvien maiden mittaustietoihin sisältyy huomattavaa epävarmuutta, sillä mittauksen laatu ei välttämättä ole kovin luotettava ja mittausten lukumäärä pieni, jolloin alueellinen edustavuus jää heikoksi, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttila kommentoi tuloksia.
WHO:n mukaan saasteille altistuminen aiheuttaa vuosittain noin seitsemän miljoonaa ennenaikaista kuolemaa ympäri maailman. Saasteet lisäävät muun muassa aivohalvausten, sydänsairauksien ja keuhkosyövän riskiä. Ne myös pahentavat astman ja muiden hengitys- ja keuhkosairauksien oireita.
Noin 90 prosenttia maailman väestöstä altistuu saastuneelle ilmalle.
New WHO data: 9 out of 10 people worldwide breathe polluted air https://t.co/W9OiazKkqF #AirPollution pic.twitter.com/x2ikHK4D9x
— World Health Organization (WHO) (@WHO) May 2, 2018