Kun työaikalain kokonaisuudistusta lähdetään hallitusohjelman mukaisesti selvittämään, täytyy tavoitteet Suomen Ekonomien mielestä asettaa ennen kaikkea siihen, että työaikalaki vastaa uusien työntekemistapojen asettamaan haasteeseen.
Alakohtaisesti työaikaa voidaan joustavoittaa ja tuottavuutta parantaa kehittämällä edelleen paikallista sopimista.
– Haluamme rohkaista ja kannustaa paikalliseen sopimiseen ja jo olemassa olevien mahdollisuuksien laajempaan hyödyntämiseen, toteaa Ekonomien toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemming.
– Kilpailukykyneuvotteluissa käyty keskustelu työajan lisäämisestä 24 tunnilla osoitti, ettei yhdellä mallilla voida ratkaista kaikkien alojen ja työtehtävien työaikaa. Lisäksi keskustelu oikeasta tuottavuuden lisäämisestä tyrehtyi jo ennen koko neuvotteluja, hän lisää.
On työntekijöiden ja työnantajien etu, että paikallisen sopimisen puitteet ovat kunnossa ja osaaminen vahvaa. Näin voidaan keskittyä sisältöön eli molempia osapuolia hyödyttävien ratkaisujen löytämiseen.
Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää näkee Suomen mallin kehittämisessä ensisijaisen tärkeäksi sen, että sitä kehitetään avoimen sektorin tarpeiden pohjalta.