Suomen Asianajajaliitto kertoo olevansa erittäin huolissaan kesän aikana levinneistä uutistiedoista, joiden mukaan Kiinassa on pidätetty kymmeniä ihmisoikeuksiin erikoistuneita asianajajia ja lakimiehiä.
Kesän aikana on liiton mukaan uutisoitu jopa yli sadan asianajajan ja muun ihmisoikeusaktivistin pidätyksistä ja katoamisista Kiinassa. Pidätykset liittyvät esimerkiksi tapauksiin, joissa asianajajat ovat hoitaneet Kiinan hallinnon kannalta arkaluontoisia juttuja.
Asianajajaliiton puheenjohtaja Risto Sipilä muistuttaa, että itsenäinen asianajajakunta on osa oikeusvaltiota. Kansalaiset eivät saa oikeusturvaa, ellei heidän käytettävissään ole riippumattomia asianajajia.
– Tuomitsemme uutisoidut ihmisoikeusloukkaukset ja korostamme riippumattoman oikeudellisen avun saamisen olevan osa kansainvälisiä ihmisoikeuksia. Muun oikeushallinnon kehittäminen on turhaa, ellei oikeudellinen apu ole kunnossa, Sipilä toteaa liiton tiedotteessa
Kiinan oikeusministeri Wu Aiying vierailee parhaillaan Suomessa. Asianajajaliitto on nostanut asian esille vierailun yhteydessä.