Arktinen alue lämpenee kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin. Myös Suomi on arktinen maa, ja muutokset näkyvät meillä jo nyt.
– Vesistöjen jääpeiteajat ovat lyhentyneet, kasvillisuus on muutoksessa ja metsänraja on siirtynyt pohjoisemmaksi ja korkeammalle. Näillä muutoksilla ja varsinkin talviaikaisen lämpötilan nousulla on voimakkaita vaikutuksia Suomen lumesta ja jäästä riippuvaiseen eläinlajistoon, WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen sanoo.
WWF:n Jäähyväiset? Raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen arktiseen eläinlajistoon -raportin viesti on karu: ahmaa ja saimaannorppaa uhkaavat pesimiseen soveltuvien lumikinosten katoaminen, lohikalat kärsivät vesien lämpenemisestä ja talviaikaiset vesisateet ovat myrkkyä tunturisopulille.
– Mielestäni yksi ravistelevimmista raportissa esitellyistä muutoksista on lintujen ahdinko. Niiden esiintymisalueet ovat siirtyneet keskimäärin puolitoista kilometriä vuodessa, siis laskennallisesti neljä metriä päivässä, kohti pohjoista. Kylmään tottuneet linnut ovat jo taantuneet, Vilhunen toteaa.
Erityisen herkkiä ilmastovaihteluille ovat vesilinnut.
– Vesilintujen turvaksi on perustettu suojelualueita, mutta ilmaston lämmetessä linnut ovat siirtyneet talvehtimaan suurelta osin suojelualueiden ulkopuolelle, Vilhunen kertoo.
Ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustamista vaikeuttavat lajien monimutkaiset vuorovaikutussuhteet.
– Vaikkei joku laji suoraan kärsi ilmaston lämpenemisestä, niin esimerkiksi sille tärkeät saalislajit voivat taantua. Lämpeneminen voi myös tuoda loisia tai uusia kilpailijoita. Esimerkiksi lumisilla lakeuksilla viihtyvä naali on maassamme enää satunnainen vierailija pohjoiseen levittäytyvän ketun vallatessa siltä elintilaa, Vilhunen sanoo.
Hänen mukaansa jotta arktisten lajien tulevaisuus olisi turvattu, ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä arktisen luonnon seurantaan ja tutkimukseen täytyy panostaa entistä voimakkaammin.
– Lisäksi kaikki pohjoiset lajit tarvitsevat turvakseen runsaan ja etelä-pohjoissuuntaisesti kytkeytyneen suojelualueverkoston. Aikaa ei ole hukattavaksi.