Petteri Orpon (kok.) hallitus tekee nyt uudistuksia, jotka tähtäävät Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen ja parantamiseen. Samalla otetaan askelia kohti länttä ja länsimaisen yhteiskunnan mallia, jossa keskeisesti korostuvat liberaalin yhteiskunnan vapaudet ja markkinatalous. Täysiveriseksi markkinatalousmaaksi meillä on kuitenkin vielä matkaa.
Suomi on monella mittarilla jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista. Meillä on vieroksuttu ajatusta siitä, että itäisen Euroopan maat voisivat olla meille sopivampi viitekehys. Näin siitä huolimatta, että meillä on jo jonkin aikaa ollut itäeurooppalaiset tulot ja pohjoismaiset menot. Toisten ylenkatsomiseen ei kuitenkaan ole syytä, sillä monet EU:n itäiset jäsenmaat ovat saavuttamassa ja lähitulevaisuudessa myös ohittamassa meidät.
Ennen toista maailmansotaa Suomi oli melko puhtaasti agraarinen yhteiskunta. Toisen maailmansodan jälkeen omaksuimme suljetun sekatalouden mallin, jossa uskottiin enemmän asioiden sopimiseen kabinettien kätköissä kuin markkinoiden vapaaseen toimintaan. Suomeen pesiytyi korporatistinen rakenne, joka on kasvanut ja kasvatellut lonkeroitaan niin että se on muuttunut vähitellen valtioksi valtiossa. Sitä kuvastavat myös kuluvan kevään poliittiset lakot, joiden ytimessä on kysymys siitä, kuuluuko lainsäädäntövalta perustuslain mukaisesti parlamentille vai ay-johtajien toiveen mukaisesti heille itselleen.
Kabinettien korporatiivinen ja ulkoparlamentaarinen päätöksenteko on ”sopimisen” sijaan ollut usein etujen jakamista ja kustannusten sälyttämistä valtiolle. Malli on epädemokraattinen, koska se on siirtänyt vaaleilla valittujen instituutioiden valtaa yhä harvempia edustaville liittojohtajille. Ongelmana on myös se, että talouselämä ja työmarkkinat ovat jäykistyneet, eikä välttämättömiä uudistuksia ole kyetty tekemään. Seurauksena on kansakunnan taloudellisen suorituskyvyn rapautuminen ja kurjistumisen kierre. Me yksinkertaisesti tienaamme vähemmän kuin syömme.
Suomen liittyessä Euroopan unionin jäseneksi ymmärrettiin, että tarvitaan monenlaisia rakenteellisia uudistuksia. Avoimilla markkinoilla ei voida toimia samalla tavalla kuin suljetussa sekataloudessa. Ei voida sopia, että viedään toisen luokan bulkkitavaraa jollakin ennalta sovitulla hinnalla naapurimaahan. Ei voida tehdä mielivaltaisia palkkaratkaisuja ja hoitaa niistä koituvia pulmia toistuvilla devalvaatioilla.
Avoimilla markkinoilla yritykset joutuvat joka päivä toimimaan niin, että ne ovat kilpailukykyisiä. Elleivät ole, tilaukset ja myös investoinnit menevät muualle. Se merkitsee työn ja hyvinvoinnin vähenemistä Suomessa.
Välttämättömyyden ymmärtämisestä huolimatta Suomen uudistaminen on jäänyt pahasti kesken.
Suomella on historiallisesti katsottuna ohut traditio vapailla markkinoilla toimimisesta. Ajattelemme usein olevamme edellä vaikkapa entisen itäblokin maita, joissa markkinatalous on muka uudempaa perua. Huomaamatta kuitenkin jää, että monissa EU:n itäisissä jäsenmaissa sosialismin kausi on historiallisesti varsin lyhyt verrattuna siihen aikaan, jolloin ne ovat olleet osana keskeisiä eurooppalaisia kauppareittejä ja sen aikaista talousjärjestelmää.
Monessa itäisen Euroopan maassa on Suomea enemmän perinteitä markkinoilla toimimisesta. Monet näistä maista ovat läntisen suuntautumisen ja EU:n jäsenyyden myötä voimakkaasti kehittäneet talouselämäänsä ja yhteiskuntaansa. Niissä on ymmärretty rakenteellisen muutoksen tarve meitä paremmin. Ymmärrys on johtanut yhteiskunnalliseen kehittymiseen ja talouskasvuun.
Kuluvan kevään lakkosumassa on keskeisesti kysymys siitä, miten suomalaista yhteiskuntaa uudistetaan. Korporatismin ja puolisosialistisen sekatalouden aika on kuitenkin väistämättä ohi riippumatta siitä, mitä eri puolilla barrikadia uskotaan. Meidän on joka tapauksessa sopeuduttava toimimaan markkinoilla ja luotava edellytyksiä niillä pärjäämiseen. Meidän on oltava kilpailijoitamme innovatiivisempia, tuottavampia ja ketterämpiä, jotta kykenemme ylläpitämään hyvinvointia ja tuottamaan suomalaisille vaurautta.
Ilman uudistumista hyvinvointivaltiomme rahoituspohja vähitellen rapautuu ja Suomi kurjistuu köyhäksi Euroopan periferiaksi. Onneksi ratkaisun avaimet ovat meillä itsellämme. On aika löysätä käsijarrua. On muutoksen aika.
Suomella on halua ja kykyä huolehtia siitä, että kaikki pärjäävät. Samaan aikaan on kuitenkin huolehdittava siitä, että työ, yrittäminen ja opiskelu ovat kaikille joutenoloa houkuttelevampia vaihtoehtoja. Hyvinvointi ja vauraus syntyvät osaamisesta, työstä ja yrittäjyydestä. Ahkeran pitää pärjätä paremmin kuin laiskan ja fiksun kuuluu pärjätä hölmöä paremmin. Työn pitää aina kannattaa. Jokaisen työikäisen ja -kykyisen tulee ensisijaisesti omalla työllään elättää itsensä ja perheensä. Yhteiskunnan on autettava niitä, joille se ei ole mahdollista.
Lakkokenraalit vastustavat kohtuuttoman järeillä toimilla suhteellisen pieniä muutoksia. Vastustuksesta huolimatta yhteiskuntaa on uudistettava ja suomalaisen vaurauden perustasta on huolehdittava. Kyse on Suomen ja suomalaisten edusta. Suomi on elänyt velaksi jo 16 vuotta. Tämä on merkinnyt myös tavallisten suomalaisten ostovoiman heikkoa kehitystä, mikä ei jostain syystä näytä kuitenkaan liikuttavan ay-johtajia. Onkin syytä kysyä, ovatko he nyt enemmän huolissaan omasta valta-asemastaan kuin suomalaisten palkansaajien hyvinvoinnista.
Suomi kulkee kohti luontevaa viiteryhmäänsä ja muuttuu vähitellen länsimaiseksi liberaaliksi markkinatalousmaaksi. Uudistuminen mahdollistaa sen, että yrityksemme pärjäävät avoimilla markkinoilla ja kykenevät tarjoamaan työtä ja toimeentuloa suomalaisille. Me pärjäämme kyllä, ellemme itse päätä maalata itseämme nurkkaan ja jäädä oman historiamme vangiksi.
