Suomeen tulossa hyvä rapuvuosi

Kesän rapusaaliista odotetaan hyvää aikaisen kevään mukanaan tuoman pitkän kasvukauden ansiosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ravustuskausi alkaa ensi viikon torstaina 21. heinäkuuta. Luonnonvarakeskuksen mukaan rapusaaliista odotetaan kohtuullisen hyvää aikaisen kevään mukanaan tuoman pitkän kasvukauden ansiosta.

Varhainen kevät antoi ravuille runsaasti aikaa alkukesän kuorenvaihtoon, ja naaraat ovat jo saaneet mädin haudottua poikasiksi. Viime rapukaudelta jäi myös isokokoista rapua siemeneksi tälle kaudelle.

Luonnonvarakeskus muistuttaa, että uuden kalastuslain myötä ainoastaan ely-keskukseen rekisteröityneet kaupalliset kalastajat saavat myydä rapusaaliitaan. Rekisteröitymistä ei kuitenkaan vaadita, jos ravustaja myy yhden ravustuskauden aikana enintään 300 rapua suoraan kuluttajille.

Lisäksi uudet kotimaiset ja eurooppalaiset vieraslajisäädökset lopettavat täpläravun istutukset Suomessa, kuten myös muualla Euroopassa. Kielto koskee kaikkia istutuksia: myös sellaisia, jotka tehdään vesistöihin, joissa jo on täplärapuja.

Kiellon avulla tuetaan suomaisen luonnon monimuotoisuutta, ja samalla rajoitetaan rapuruton leviämistä täpläravun mukana. Tänä kesänä on Luonnonvarakeskuksen mukaan jo tavattu yksi rapurutoksi epäilty raputuho Vesannolta.

Luonnonvarakeskuksen mukaan rapuruton uhka korostaa jokaisen ravustajan vastuuta entisestään. Vesistöstä toiseen liikkuvan on huolehdittava kalastus- ja ravustusvälineiden huolellisesta desinfioinnista. Lisäksi on muistettava, että rapuja saa säilyttää sumpuissa tai muissa vastaavissa laitteissa vain siinä vesistön osassa, josta ne on pyydetty.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)