Suomalaisen Työn Liiton on kehittänyt useiden eri tilastoaineistojen ja taustamuuttujien pohjalta eräänlaisen mittarin, jota se kutsuu merkityksellisen työn indikaattoriksi. Sen avulla on tarkoitus arvioida työelämän tilaa yhteiskunnan, yritysten ja työntekijöiden näkökulmasta.
Liiton mukaan indikaattori osoittaa, että merkityksellisen työn tila on heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana.
Esimerkiksi yhteiskunnan osalta mittaria painavat alas erityisesti heikko talouskasvu ja kiihtynyt velkaantuminen. Toisaalta monilla laadullisilla kriteereillä arvioituna suomalainen työ ja työelämä ovat edelleen vahvoja kansainvälisessä vertailussa.
– Tutkimuksemme osoittaa, että suomalainen työ on edelleen hyvällä tasolla yhteiskunnan ja työntekijöiden osalta – myös kansainvälisessä vertailussa. Sen sijaan yritysten näkökulmasta tilanne on kehittynyt negatiivisesti ja tämä vaikuttaa tulevaisuudessa myös yhteiskunnan ja työntekijöiden näkymiin, kertoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Liitossa uskotaan, että ratkaisut löytyvät työyhteisötasolla ihmisiin ja tuotekehitykseen panostamisesta. Yritysten täytyy uudistua ja tehdä kestävää liiketoimintaa myös arvojen ja sidosryhmien näkökulmasta.