Suomalaisyritysten odotukset valtaosin mollivoittoisia

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tuoreen suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten suhdanneodotukset ovat kääntyneet uudelleen laskuun.

Tämänhetkistä tilannetta kuvataan keskimääräistä heikommaksi, eikä käännettä parempaan odoteta loppuvuonna. Yleisen suhdannetilanteen yritykset arvioivat heikkenevän jonkin verran kaikilla päätoimialoilla lähimmän puolen vuoden aikana.

Uusia tilauksia on saatu alkukesällä varsin niukasti, eikä edes kolmen kuukauden takaisiin varovaisiin tuotanto-odotuksiin ole täysin ylletty. Henkilöstö on vähentynyt kaikilla päätoimialoilla.

Teollisuustuotannon arvioidaan pysyvän lähikuukaudet ennallaan, ja rakentamisessa tuotantomäärät laskisivat. Myös palveluissa myynnin lisäys jäisi hyvin vähäiseksi. Työvoiman määrä supistuisi edelleen, ja kannattavuus jäisi hieman viimevuotista vertailuajankohtaa matalammalle.

Teollisuuden yleisiä suhdannenäkymiä mittaava saldoluku oli heinäkuussa lukemassa -8 (huhtikuussa +1). Heinäkuussa kahdeksan prosenttia teollisuusyrityksistä ennusti suhdanteiden vahvistuvan vuoden jälkipuoliskolla. Suhdannelaskua odotti puolestaan 16 prosenttia vastaajista.

Rakentamisen suhdannenäkymät olivat heinäkuussa tasolla -27 (huhtikuussa -25). Suhdannenousua ennusti vain yksi prosentti yrityksistä ja 28 % vastaajista arvioi tilanteen heikkenevän.

Palveluyritysten suhdannenäkymät laskivat heinäkuussa -19 pisteeseen (huhtikuussa -10). Paranevaa kehitystä odotti vain neljä prosenttia vastaajista, kun 23 prosenttia ennusti käännettä heikompaan.

Lähikuukausille ei kasvuodotuksia

Teollisuudessa uusien tilausten määrä laski jonkin verran alkukesällä vastaajayrityksissä. Tilauksia kertyi niukemmin kuin kolme kuukautta sitten odotettiin. Myös rakentamisessa tilaukset vähenivät, mutta lasku jäi hieman arvioitua pienemmäksi. Teollisuuden tilauskanta on normaalia matalampi, rakentamisessa se on lähellä tavanomaista.

Poimintoja videosisällöistämme

Sekä teollisuus- että rakennusyritykset odottavat uusien tilausten määrän laskevan jonkin verran seuraavalla kolmen kuukauden jaksolla.

Teollisuudessa tuotannon kehitys oli vähän odotuksiakin heikompaa, ja tuotannon volyymi laski hieman alkukesän aikana. Tuotannon odotetaan pysyvän ennallaan lähikuukausien ajan, ja vuoden viimeiselle neljännekselle on varovaisia odotuksia tuotannon loivasta kasvusta. Rakentamisen tuotanto pysyi alkukesällä lähes ennallaan, mutta sen odotetaan alenevan koko loppuvuoden ajan.

Palvelualojen myynti kasvoi hyvin loivasti alkukesän aikana. Kehitys vastasi kolme kuukautta sitten esitettyjä arvioita. Lähikuukausina myynnin kasvun ennustetaan päättyvän, eikä viimeiselle vuosineljänneksellekään ole juuri kasvuodotuksia.

Teollisuusyritysten kapasiteetin käyttöaste koheni hieman, mutta jäi vielä selvästi alle keskimääräisen. Uusimmassa tiedustelussa 38 prosentilla teollisuusyrityksistä oli vapaata kapasiteettia (huhtikuussa 46 %).

Väkeä vähennetään

Suomalaisyritysten työvoiman määrän kehitys on jatkunut varsin vaisuna. Henkilöstömäärä laski huhti–kesäkuussa jonkin verran kaikilla kolmella päätoimialalla.

Myös odotukset henkilöstökehityksestä lähikuukausina ovat valtaosin heikot. Teollisuudessa ja palveluissa työvoiman määrän arvioidaan vähenevän jopa hieman aiempaa nopeammin kolmannella vuosineljänneksellä. Rakentamisessa henkilöstömäärä supistuisi aiempaan tapaan.

Kustannusten ennustetaan jatkavan nousua palvelualoilla, mutta kasvu jäisi hieman alkuvuotta hitaammaksi. Teollisuudessa kustannukset pysyisivät ennallaan ja rakentamisessa ne kohoaisivat hieman.

Kannattavuus oli teollisuudessa ja rakentamisessa samankaltainen kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Palveluissa kannattavuus aleni vähän. Kaikkien toimialojen kannattavuusodotukset ovat varovaiset – kannattavuuden odotetaan jäävän syksyllä hieman heikommaksi kuin viime vuoden vastaavana jaksona.

Mainos