Turun yliopiston kauppakorkeakoulun ja liikennehallinnon Logistiikkaselvitys 2018 -raportti perustuu noin 2 000 teollisuuden, kaupan ja logistiikka-alan yrityksen kyselyvastauksiin muun muassa logistiikan tilasta, kehitystarpeista ja kustannuksista.
Selvityksen mukaan yritysten logistiikkakustannusten osuus liikevaihdosta on kohonnut vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2017 kustannukset olivat yhteensä 27,5 miljardia euroa. Kustannuksista yli puolet syntyy yritysten sisäisissä prosesseissa, markkinoilta yritykset ostivat logistiikkapalveluita noin 10,2 miljardilla eurolla.
‒ Uusina kasvavina kustannustekijöinä näyttäisivät olevan muut kuin perinteisesti keskeisiksi mielletyt logistiikkakustannukset, kuten kuljetus ja varastointi. Muita kustannuksia voivat olla esimerkiksi erilaisten digitalisaatioon, digitaalisiin alustoihin, tiedon hallintaan ja uusien jakelukanavien hallintaan liittyvät kustannukset, kertoo selvitystä tekemässä ollut tutkijatohtori Tomi Solakivi kauppakorkeakoulusta.
Logistiikkaselvityksen mukaan yritysten arviot liikenneinfrastruktuurin kunnosta ovat aiempaa kriittisempiä. Aiemmissa selvityksissä tutkijat ovat havainneet alueellisia eroja yritysten näkemyksissä liikenneinfrastruktuuriin ja toimintaedellytyksiin sijaintipaikkakunnallaan; ja nämä erot kasvavat.
Pohjois- ja Itä-Suomen yritysten arviot ovat Etelä-Suomen yritysten arvioita selvästi kriittisempiä.
‒ Arviot ovat huonommat kuin vuonna 2016, jolloin selvitys viimeksi tehtiin. Näiden tulosten perusteella voidaan sanoa, että Suomen logistista tehokkuutta ja toimivuutta kehittäessä niukat resurssit olisi syytä ohjata olemassa olevan infrastruktuurin ylläpitoon ja kohentamiseen uusien kulkuyhteyksien rakentamisen sijaan, Solakivi toteaa.