Työryhmän ensimmäisessä visiossa unioni vahvistaisi jäsenvaltioiden ohjausta ja lisää yhteisvastuuta. Toinen vaihtoehto puolestaan perustuisi jäsenmaiden omaan vastuuseen talouspolitiikastaan.
Työryhmän mukaan EMU:n rakenteet eivät tue riittävästi talouden ja rahoitusmarkkinoiden vakaata kehitystä. Työtyhmän molemmissa visioissa päätöksenteon oikeutus perustuu siihen, että valta ja vastuu ovat samoissa käsissä.
Keskitetyn ohjauksen EMU -visiossa unioni vahvistaisi jäsenvaltioiden finanssi- ja talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta. Samalla lisääntyisi yhteinen vastuu jäsenvaltioiden riskeistä ja vakaudesta.
Tässä visiossa on työryhmän mukaan kriittistä se, pystytäänkö unionin vallankäyttö järjestämään niin, että se saa kansalaisten hyväksynnän. Unioni ei voi ohjata jäsenmaiden politiikkaa tehokkaasti, jos sen vallankäytön oikeutus jää kyseenalaiseksi.
Työryhmän toisessa visiossa jäsenvaltiot vastaisivat omasta talouspolitiikastaan ja sen seurauksista. Tässä visiossa unioni luopuisi vähitellen pyrkimyksestään ohjata jäsenvaltioiden talouspolitiikkaa ja ehkäistä sen virheitä.
Kun valta ja vastuu ovat jäsenvaltiolla, päätöksenteon oikeutus ratkeaisi luontevasti kansallisten prosessien mukaan. Kansalaisten ja yritysten yhteisvastuu toteutuisi yhteisten instituutioiden kautta.
Markkinakuri vaatisi työryhmän mukaan lisäksi tuekseen mahdollisuutta jäsenvaltion velkajärjestelyihin.
Pankkiunionin viimeistely sopisi työryhmän mielestä yhteen kummankin vision kanssa. Työryhmä arvioi, että pankkiunionin tavoitteiden kannalta olisi johdonmukaista toteuttaa myös yhteinen talletussuojajärjestelmä.
Työryhmä luovutti raporttinsa valtiovarainministeri Alexander Stubbille (kok.) torstaina.