Suomalaisohjaajan valmis suurfilmi tapettiin Hollywoodissa – kun yhtiö hylkäsi oman tähtensä

Renny Harlinin läpimurtoaikaan Hollywood-ohjaajana sijoittui myös hänen uraansa vaikuttanut "tahallinen" floppi.

Shokkikoomikko Andrew Dice Clay (oikealta nimeltään Andrew Clay Silverstein) oli 1980-luvun lopussa huippusuosittu USA:ssa. Hän kertoo muistelmakirjassaan The Filthy Truth nousustaan viihdemaailman ehdottomalle huipulle ja jättimenestyksestä.

Sen myötä Dice sai 20th Century Foxilta sopimuksen kolmesta isosta elokuvasta. Niistä ensimmäinen oli päärooli supertähtiä vilisseessä ison budjetin The Adventures of Ford Fairlanessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Elokuvan floppauksen yksityskohdat ovat aiemmin jääneet hieman pimentoon. Elokuvan ohjaaja Renny Harlinin myötä niihin liittyy suomalaisyhteys.

Elokuvan tuottaja oli moguli Joel Silver, joka tuotti samaan aikaan Die Hard II -toimintaelokuvaa. Silver näki valmiita pätkiä The Adventures of Ford Fairlanen kuvauksista ja otti niiden perusteella Harlinin tekemään Die Hard II:ta, jonka kuvaukset alkoivat lähes heti perään.

Andrew Dice Clay kuvailee kirjassa filmaustensa sujuneen hienosti ja kehuu Harlinia.

Samaan aikaan koomikon röyhkeät esiintymiset olivat kuitenkin herättäneet rankkaa vastarintaa. Häntä syytettiin rajusti nais- ja homovihasta. Dicelle annettiin kertomiensa törkeiden naisjuttujen vuoksi elinikäinen kielto Music Televisioniin.

Dice kertoo kirjassa Hollywoodin isoimmista johtajista, jotka julistivat, että The Adventures of Ford Fairlanesta tulisi alku mahtavalle filmiuralle.

Hän omistaa kirjansa luvun otsikolla Helvetti sille, mitä sen jälkeen tapahtui.

Poimintoja videosisällöistämme

”Ensi-iltaa oli suunniteltu kuukausia etukäteen. Siitä oli tulossa Hollywoodin historian näyttävin – ja se kertoo jotakin”, Dice kirjoittaa. 20th Century Foxin johtaja Barry Diller sanoi filmin tulevan rikkomaan ennätyksiä, luomaan uuden standardin komedioille ja Dicen dominoivan alaa vuosikausia.

Osana promootioita Dicen piti juontaa Saturday Night Liven tv-lähetys. Siihen kuuluneet koomikko Nora Dunn ja laulaja Sinead O’Connor ilmoittivat kuitenkin boikotoivansa Dicea. Nousi valtava skandaali.

Myös homojärjestöt kampanjoivat shokkikoomikkoa vastaan.

Dice kertoo Barry Dillerin kutsuneen hänet toimistoonsa ja puhuneen tappouhkauksista ja mielenosoituksista. Diller totesi päättäneensä, että elokuvan ensi-iltajuhlat, markkinointi ja sopimuksessa jäljellä olleet kaksi elokuvaa perutaan.

Jo valmis The Adventures of Ford Fairlane tuotaisiin teattereihin, mutta sitä ei mainostettaisi. Dice sanoo tienneensä heti, että koko elokuva kuoli siihen paikkaan. 20th Century Fox tappoi näin oman valmiin tuotantonsa.

”Tuntui kuin putoaisin alempiin ja alempiin helvetin kerroksiin”, Andrew Dice Clay kirjoittaa.

Renny Harlinin elokuvista Die Hard II tuli ensi-iltaan USA:n itsenäisyyspäivän viikonvaihteessa 1990 ja The Adventures of Ford Fairlane viikkoa myöhemmin. Die Hard II oli megahitti, jonka varjoon The Adventures of Ford Fairlanen floppaus 21 miljoonan dollarin lipputuloilla jäi.

Harlinilla ei siis ollut varsinaista osuutta elokuvansa floppiin, mutta tapauksella oli hänelle mahdollista suurta merkitystä. Hollywoodissa hänen uransa vei tämän jälkeen toimintaelokuviin. Näyttävää The Adventures of Ford Fairlanea pidetään monissa arvioissa Harlinin jopa parhaana elokuvana, ja sille on kertynyt kulttimainetta.

Mainos