Suomalaisnuoret haaveilevat yhä omistusasunnosta

Nuorten asunnonostajien määrä on ollut laskussa viime vuosina. Tästä huolimatta useimmat suomalaiset nuoret haaveilevat edelleen omistusasunnosta.

Danske Bankin teettämän Ensiasunnonostajat 2016 -kyselytutkimuksen mukaan niistäkin nuorista (18-35-vuotiaat), jotka eivät vielä omista asuntoa ja joille asunnonostaminen ei vielä juuri nyt ole ajankohtaista, 88 prosenttia haluaisi omistaa asunnon jossain vaiheessa elämäänsä.

Kaikkia suomalaisia tarkastellessa vuosina 2007-2015 asuntovelallisten osuus on Tilastokeskuksen mukaan ollut hienoisessa nousussa (3,4 %), kun taas alle 35-vuotiaiden asuntovelallisten osuus on laskenut samalla ajanjaksolla 15 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomalaisen nuoren mielestä omistusasuminen on silti erittäin houkutteleva vaihtoehto.

– Asuntovelallisten väheneminen heijastaakin enemmän viime vuosien taloustilannetta kuin muutoksia nuorten haaveissa. Esimerkiksi nuorisotyöttömyys on noussut ja nuorempien ikäluokkien käytettävissä olevat tulot ovat laskeneet, Danske Bankin kuluttajaekonomisti Henna Mikkonen sanoo.

Asumismuodossa on kyselytutkimuksessa nähtävissä periytyvyyttä: peräti 88 prosenttia nuorista omistusasujista asui myös lapsena omistusasunnossa. Omistusasuminen yleistyy selvästi, kun nuorten talouden bruttovuositulot ylittävät 40 000 euron rajan.

Omistusasujien koulutustaso on muita korkeampi, yli 70 prosenttia nuorista asunnonomistajista on käynyt vähintään alemman korkeakouluasteen. Sen sijaan vanhempien koulutustaso ei näytä korreloivan nuorten omistusasumisen kanssa.

Kolme suurinta estettä nuorten asunnonostamiselle ovat säästöjen puute, tulotaso ja elämäntilanne. Myös asuntojen korkea hinta ja työtilanteen epävarmuus nousevat viiden yleisimmin mainitun syyn joukkoon.

Asunnonostoa parhaillaan harkitsevista vastaajista miehet (51 %) kokevat asuntojen korkean hinnan huomattavasti useammin esteeksi kuin naiset (36 %).

Poimintoja videosisällöistämme

– Iän myötä elämäntilanne muuttuu omistamiselle suosiollisemmaksi, mutta toisaalta muut esteet korostuvat. Elämäntilanteisiin liittyviä esteitä ihmisillä tulee aina olemaan. Muut ostamisen esteet taas liittyvät enemmän Suomen taloustilanteeseen, jonka osalta ensiasunnonostajien tilannetta tukevat työttömyyden lasku, Euroopan matalimmat asuntolainojen korot ja maltillinen inflaatio, Mikkonen sanoo.

Asunnonostoa parhaillaan harkitsevilla nuorilla tärkeimmät syyt omistaa asunto liittyvät taloudellisiin tekijöihin: 59 prosenttia näkee omistusasumisen hyvänä sijoituksena, 50 prosenttia hyvänä tapana kerryttää varallisuutta.

Muina tärkeinä syinä he näkevät omistusasumisen edullisuuden, varmuuden ja turvallisuuden.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ainoastaan noin viidennes vastaajista näkee omistusasumisen kannustimet (verohelpotukset, ASP-säästäminen) tärkeimpien syiden joukossa asunnonomistamiseen.

Danske Bankin Taloustutkimuksella teettämään kyselytutkimukseen vastasi yli tuhat 18-35-vuotiasta henkilöä.

Lue myös: Yksiöpula vitsauksena kasvukeskuksissa

Mainos