Mepit yli ryhmärajojen työskentelevät asian edistämiseksi Euroopan parlamentissa.
Kellojen siirtely on harmonisoitu EU-direktiivillä. Tämä tarkoittaa, että kaikkien EU-maiden on siirryttävä kesä- ja talviaikaan samana päivänä.
Mepit ehdottavat direktiivin muuttamista ja vaativat, että komissio tarttuu toimeen ja tekee aloitteen direktiivin muuttamiseksi.
Meppien mukaan kellojen siirtelyn haitat tunnetaan Suomessa hyvin ja vuonna 1981 käyttöön otettu kesäaika herättää laajaa vastustusta.
Asiaa voidaan edistää myös Suomesta käsin. Valtavasti allekirjoituksia kerännyt kansalaisaloite on saatava etenemään eduskunnassa, ja Suomi voi ajaa asiaa Euroopan unionin neuvostossa.
Kellojen siirtelyä vastustavat kaikki suomalaismepit Jussi Halla-Aho (ps.), Heidi Hautala (vihr.), Liisa Jaakonsaari (sd.), Anneli Jäätteenmäki (kesk.), Miapetra Kumpula-Natri (sd.), Merja Kyllönen (vas.), Sirpa Pietikäinen (kok.), Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.), Petri Sarvamaa (kok.), Hannu Takkula (kesk.), Nils Torvalds (r.), Henna Virkkunen (kok.) ja Paavo Väyrynen (kesk.).