Uudet arviot World Obesity Federationista arvioivat, että vuonna 2025 maailmassa olisi jo 268 miljoona ylipainoista lasta. Se tarkoittaa 25 prosentin nousua vuodesta 2010, jolloin ylipainoisten lasten määrä oli 218 miljoonaa.
World Obesity Federationin puheenjohtaja, professori Ian Catersonin mukaan lihavuusepidemia on levinnyt jo lähes kaikkiin maihin, samalla kun yleiset riskitekijät, kuten sokeristen virvoitusjuomien nauttiminen ja liikkumattomuus, ovat yleistyneet.
– Vaikka aikuisilla on nähtävissä lihavuuden lisääntymisen tasaantuminen, niin lapsilla samaa ei valitettavasti nähdä. Suomessa on hyviä hankkeita ja toimintaa kuten Liikkuva koulu, mutta väestötason painonhallintavaikutusten kannalta vielä selvästi suurempaa vaikuttamista tarvitaan, sanoo Suomen Lihavuustutkijat ry:n puheenjohtaja Patrik Borg.
– Yleisesti ottaen toiveena olisi, että pystyttäisiin kehittämään toimintamalleja, joissa tarkasteltaisiin koko perhettä kokonaisuutena. Vanhemmat ovat kuitenkin lapsille esikuvia ja vanhempienkin elintavoissa on runsaasti huolenaiheita.
Tutkijatohtori Tiina Jääskeläinen Helsingin yliopistosta tutkii raskausmyrkytyksen, eli pre-eklampsian, riskitekijöitä, joihin myös lihavuus kuuluu.
Hän painottaa, että lihavuuden ehkäisy pitäisi aloittaa jo raskausaikana. Äidin lihavuus lisää muun muassa valtimosairauksien ja syöpätautien riskiä lapsella. Vanhempien lihavuus on myös merkittävä lapsuusiän lihavuuden riskitekijä.
– Raskausmyrkytyksen riskin äidin ylipaino nostaa kaksinkertaiseksi ja lihavuus lähes kolminkertaiseksi, Jääskeläinen toteaa.