8-14-vuotiaiden lasten viikkoraha on keskimäärin 6,35 euroa Suomessa. Tieto käy ilmi Danske Bankin YouGovilla teettämästä kyselytutkimuksesta.
Sopivaksi iäksi aloittaa viikkorahojen maksaminen vanhemmat arvioivat keskimäärin vajaat 10 vuotta. Danske Bankin kaksi vuotta sitten tekemässä tutkimuksessa vanhemmat arvioivat sopivaksi iäksi keskimäärin 9 vuotta.
60 prosenttia suomalaisvanhemmista sanoo viikkorahan antimisen tavoitteeksi opettaa lapsen tekemään töitä rahan eteen ja 43 prosenttia auttaa lapsi taloudellisesti vastuulliseksi.
– Viikkorahat ovat hyvä työkalu talousasioiden opettelussa. Viikkorahat auttavat ymmärtämään rahan rajallisuutta, työn merkitystä rahan hankkimisessa ja säästämisen merkitystä.
– Tutkimuksemme mukaan kolmasosa vanhemmista puhuu lapsensa kanssa rahasta paljon. Rahasta puhuminen edistää talousosaamista ja taloudellista mielenrauhaa, toteaa Danske Bankin vähittäispankkipalvelujen johtaja Riikka Laine-Tolonen tiedotteessa.
Vain 7 prosenttia viikkorahaa antavista vanhemmista ei edellytä lapselta mitään askareita viikkorahojen vastineeksi. Yleisimmät askareet ovat oman huoneen siistiminen, kotitöissä auttaminen, läksyjen tekeminen ja lemmikeistä huolehtiminen.
Viikkorahat hitaasti digiaikaan
Viikkorahat ovat yksi viimeisiä asioita yhteiskunnassa, joissa käteinen on vahvin maksuväline. 77 prosenttia vanhemmista kertoo maksavansa viikkorahat käteisellä.
Osuus on kuitenkin hitaasti laskemassa, sillä vuonna 2017 tehdyssä tutkimuksessa osuus oli 82 prosenttia. Useammat vanhemmat maksavat rahat tilille tai siirtävät ne digitaaliseen sovellukseen.
– Moni vastaajistamme ajattelee, että käteinen on parempi vaihtoehto, koska se auttaa lasta hahmottamaan rahan arvoa paremmin. Tämä on osittain totta, mutta se ei valmista lasta maailmaan, jossa raha on digitaalista.
– Esimerkiksi Danske Bankin MunRahat-sovelluksessa lapsi saa käyttöönsä kortin ja mobiilipankin, jonka käyttöä vanhempi voi valvoa omasta mobiilipankistaan, Laine-Tolonen sanoo.
Digitaaliset ratkaisut ovat silti yleistymässä, sillä tällä hetkellä 10 prosenttia vanhemmista pohtii viikkorahojen siirtämistä MunRahat-sovelluksen kaltaisiin ratkaisuihin. Vanhempia kiinnostaa palveluissa parempi seuranta lapsen rahankäyttöön, säästämisen opettaminen ja kokemus digitaalisesta rahasta.
– Lisäksi yli viidennes vanhemmista sanoi, että digitaalisten ratkaisujen etu on se, että vanhemman ei tarvitse enää nostaa rahaa erikseen viikkorahaa varten. Se kuvaa suurta muutosta rahankäytössämme. Käteistä on yhä harvemmalle meistä. Siksi lapsia ei kannata opettaa vain käteisen käyttäjäksi, Laine Tolonen toteaa.
Tiedot tutkimusta varten kerättiin web-kyselynä YouGovin kuluttajapaneelissa tammi-helmikuussa. Tutkimukseen vastasi 1006 suomalaista vanhempaa, jolla on 8-14-vuotias lapsi.