Kansalaisjärjestö Finnwatchin mukaan sesonkisuklaavertailusta selviää, että vastuullisuussertifioidun suklaan määrä on selvästi nousussa. Nyt lähes 30 prosenttia kaikista pääsiäissuklaatuotteista on vastuullisuussertifioituja.
Viime vuonna S-ryhmän oli valikoimissa vain kaksi sertifioitua pääsiäissuklaatuotetta, ja Ruokakeskolla niitä ei ollut lainkaan. Tänä vuonna S-ryhmän pääsiäisvalikoimasta niitä on arviolta jo 34 prosenttia ja Ruokakeskolla noin 28 prosenttia.
Lidlin hyllyiltä tosin löytyy tänäkin vuonna eniten vastuullisia pääsiäissuklaatuotteita. Finnwatchin mukaan Lidlin omamerkkituotteista kaikki ovat vastuullisuussertifioituja, ja kaikista pääsiäisen suklaatuotteista sertifiointi löytyy 64 prosentilta.
Vuodesta 2014 alkaen Lidl on voittanut jokaisen Finnwatchin sesonkisuklaita koskevan vastuullisuusvertailun.
Suklaan valmistuksessa käytettävän kaakaon tuotantoon liittyy Finnnwatchin mukaan erityisesti Länsi-Afrikassa lapsityövoiman hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa. Kolmannen osapuolen sertifioinnit ovat järjestön mukaan ainoa uskottava tapa varmistaa suklaatuotteiden vastuullisuus.
Kaikista vastuullisuussertifioiduista pääsiäissesonkituotteista on tänä vuonna UTZ-sertifioitu 90 prosenttia. Loput on Reilu kauppa -sertifioitu.