Suomalaisille perinteisten myymälöiden merkitys on yhä vahva

Suomalainen kuluttaja tekee tuoreen kyselyn mukaan edelleen ostoksensa mieluusti myymälästä ja hankkii sieltä myös tietonsa ennen ostosta.

Kaupan liiton mukaan perinteisten kivijalkamyymälöiden merkitys suomalaisten arjessa on edelleen vahva.

Liitto on teettänyt kyselyn selvittääkseen, miten kuluttajat ostavat elintarvikkeita, miesten vaatteita, kosmetiikkaa ja urheiluvälineitä. Kyselyn mukaan fyysinen myymälä on tärkeä sekä ostopaikkana että ostosta edeltävän tiedon hankkimiskanavana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Verkosta tietoa haetaan usein vasta sitten, kun ostos on jo tehty. Esimerkiksi puolet miesten vaatteita tai elintarvikkeita hankkineista hakee verkosta usein jälkikäteen ostoksistaan tietoa kuten reseptejä, käyttövinkkejä tai pesuohjeita.

Urheiluvälineiden ostajille verkko on tiedon haun kanavana käytetyin sekä ennen että jälkeen ostoksen. He käyttävät verkkoa myös ostospaikkana muita ostajia useammin.

Älypuhelinta käyttävät tiedonhankintaan varsinkin urheiluvälineitä ostavat. Heistä yli puolet käyttää mobiililaitetta jossakin vaiheessa ostamista.

Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja uskoo, että tulevaisuudessa mobiilin käyttö ostamisessa lisääntyy.

– Nyt sillä tehdään lähinnä hinta- ja sijaintihakuja ja lunastetaan alennuskoodeja, mutta lähivuosina esimerkiksi mobiilimaksaminen lisää sen käyttöä, hän arvelee.

Tällä hetkellä vasta muutama prosentti kuluttajista käyttää mobiililaitteita maksamiseen, mutta miesten vaatteita ostavista niillä maksaa jo runsas viisi prosenttia.

Onnistuneet ostokset ovat usein suunnitelmallisia

Vastauksista käy Kaupan liiton mukaan ilmi, että onnistuneet ostokset ovat usein suunnitelmallisia.

Esimerkiksi onnistuneissa viikonloppu- ja juhlaruokaostoksissa tiedetään jo etukäteen tarkasti, mitä ostetaan. Niistä on selvitetty varsinkin hinta ja erilaiset ominaisuudet sekä allergeenit.

Kun muissa tuoteryhmissä ostopaikan valintaan vaikuttaa eniten hinta, viikonloppuruokien kohdalla hintaa tärkeämpiä ovat kaupan sijainti ja valikoimat.

Myös kosmetiikkaostokset koettiin onnistuneiksi silloin, kun niitä oli suunniteltu etukäteen. Vain 16 prosenttia onnistuneista kosmetiikkaostoksista on heräteostoksia.

Poimintoja videosisällöistämme

Miesten vaateostoksissa puolestaan luotetaan eniten myyjien ammattitaitoon. Ostospaikka valitaan sekä hinnan että aikaisemman hyvän kokemuksen perusteella. Lisäksi 28 prosenttia onnistumisen kokemuksista tulee heräteostoista, mikä on selvästi muita tuotteita useammin.

– Onnistuneet miesten vaateostokset tehdään usein erikoiskaupoissa ja ilmeisesti hyvä asiakaspalvelu niissä johtaa myös onnistuneisiin heräteostoksiin, Kurjenoja arvelee.

Kun laatu, palvelu tai hinta pettää

Elintarvikeostoissa kuluttajia harmittaa eniten vanhat tai jopa pilaantuneilta vaikuttavat tuotteet. Myös suppeat valikoimat tai tuotteiden loppuminen ärsyttävät.

Miesten vaate- ja urheiluvälineostoksissa valitetaan usein asiakaspalvelusta. Esimerkiksi oikean koon tai käyttötarkoituksen selvittäminen ei aina myyjän avulla onnistu, tai myyjää ei edes ole.

Kosmetiikan ostajat taas kokevat vaikeaksi saada kunnollista tietoa esimerkiksi eläinkokeista, ainesosista, allergeeneista tai väreistä. Tuoteselosteet, värioppaat tai myyjien tietämys ei aina riitä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kurjenojan mukaan syynä epäonnistuneeseen ostokokemukseen ovat usein myös sekavat hintamerkinnät tai hintaepäselvyydet kassalla.

– Tämä on hyvä tiedostaa kaupoissa, koska hinta on tärkein kaupan valintakriteeri ja sitä selvitetään kaikkein useimmin etukäteen, hän muistuttaa.

TNS Gallupin toteuttaman kuluttajakyselyyn vastasi 1 817 iältään 15–79-vuotiasta mannersuomalaista.

Mainos