Suomalaisia tutkimaan Himalajan jäätikön sulamista

Ilmatieteen laitoksen tutkijat osallistuvat lokakuussa kansainväliseen retkikuntaan yhdessä Helsingin yliopiston ja intialaisen The Energy and Resources Instituten (TERI) tutkijoiden kanssa.

Retkikunta tutkii ilmansaasteiden vaikutusta Intian Himalajan alueella sijaitsevan Pindari-jäätikön sulamiseen.

Tutkimushankkeen rahoittajia ovat Suomen Akatemia ja National Geographic Societyn Global Exploration Fund. Syksyn retkikunta on ensimmäinen kolmesta ja toimii vertailukohteena keväällä 2015 ja 2016 tehtäville tutkimusmatkoille.

TERI:n perustama ilmanlaatumittausasema Mukteshwarissa sijaitsee 2100 metrin korkeudessa. Siellä tarkistetaan aseman ilmalaatumittaukset, jotka toimivat referenssinä jäätiköllä suoritettaville mittauksille.

Tämän jälkeen retkikunta matkaa noin 130 kilometriä pohjoiseen Bageshwariin (2000 m), mistä retkikunta kantajineen vaeltaa jalan turistireittiä noin neljä päivää Pindari-jäätikön juurelle (3900 m).

Perillä Ilmatieteen laitoksen tutkijat asentavat sääaseman jäätikön reunaan (4500 m) keräämään havaintoja ympäri vuorokauden. Lisäksi mitataan muun muassa hiukkassaasteiden pitoisuuksia ilmasta ja lumesta sekä tutkitaan niiden vaikutuksia lumen heijastuvuuteen.

Helsingin yliopiston ja TERI:n tutkijat mittaavat pintalumen ja jään ominaisuuksia sekä itse jäätikön dynamiikkaa, kuten sulamisveden määrää.

Syksyn tutkimusretken tehtävänä on myös tutustua olosuhteisiin Pindari-jäätiköllä ja selvittää mittalaitteiden ja varusteiden soveltuvuutta retkellä. Retkikunnan on määrä palata Suomeen lokakuun loppupuolella.

Mainos