Danske Bankin teettämä Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimus paljastaa, että keskivertosuomalaisen kotitalouden varallisuudesta jopa kaksi kolmasosaa on kiinni asunnoissa.
Suomalaiset eivät usko asuntomarkkinoiden heikentymiseen asuntolainojen korkojen nousemisesta huolimatta. Pohjois- ja Itä-Suomessa vain 9 prosenttia vastanneista pelkää kotinsa arvon laskevan seuraavan vuoden aikana. Helsingissä ja Uudellamaalla vastaava luku on 3 prosenttia.
Kyselytutkimus teetettiin Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset ovat tutkimuksen mukaan ruotsalaisiin verrattuna laiskoja sijoittajia.
Suomalaisten varat ovat kiinni asuntolainoissa tai sijoitusasunnoissa. Suomessa vain 36 prosenttia sijoittaa ylimääräisiä varojaan osakkeisiin tai muihin arvopapereihin. Ruotsissa sijoittajia oli jopa 44 prosenttia vastanneista.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat perinteisesti halunneet maksaa asuntolainansa mahdollisimman ripeästi pois, jolloin osakkeisiin ja arvopapereihin ei välttämättä jää ylimääräisiä varoja. Jopa 22 prosenttia vastanneista koki myös tietävänsä sijoittamisesta liian vähän.
Naiset epäilevät omia sijoitustaitojaan miehiä enemmän. Osakeomistuksista vain viidennes on naisten nimissä.
Naiset eivät myöskään usko vaurastumiseensa yhtä vakaasti kuin miehet. Naisista 23 prosenttia epäilee vaurastumismahdollisuuksiensa olevan olemattomia. Miehistä vain 16 prosenttia ei usko vaurastuvansa elämänsä aikana.
Muihin Pohjoismaihin verrattuna suomalaiset ovat muita pohjoismaalaisia enemmän huolissaan taloudellisesta tilanteestaan. Kuitenkin jopa 59 prosenttia suomalaisista uskoo omien lastensa taloudellisen tilanteen olevan tulevaisuudessa parempi kuin heidän oma taloudellinen tilanteensa tällä hetkellä.