Suomalaiset hakevat töitä erityisen ahkerasti lomakausien jälkeen. Elokuu on ollut vilkasta aikaa työnhakupalvelu Duunitorilla.
Alkuvuosi ja -syksy ovat perinteisesti suomalaisten suosituinta työnhakuaikaa. Työnhakupalvelu Duunitorin kävijämäärät osoittavat, että syksyn kiihkein työnhakukausi on alkanut jo elokuussa.
Vuonna 2022 syksyn vilkkain työnhakupäivä koettiin Duunitorin palvelussa 1. syyskuuta, jolloin yli 17 000 sivuston vierailijaa haki avointa työpaikkaa. Tämä tarkoittaa, että kävijä on klikannut ”Hae työpaikkaa” -linkkiä, joka löytyy jokaisesta Duunitorilla julkaistusta työpaikkailmoituksesta.
Tänä vuonna työnhakijat ovat liikkeellä vielä aikaisemmin, sillä viime syksyn huippuluvut ohitettiin jo 14. elokuuta, jolloin töitä haettiin yli 18 000 kertaa.
Tammikuu on puolestaan perinteisesti koko vuoden vilkkainta aikaa Duunitorin työnhakupalvelussa.
– Työnhaun kiirepiikit tapahtuvat tyypillisesti kesä- ja joululomien jälkeen. Loman aikana saa etäisyyttä arkeen ja ehtii pohtia, mitä työelämältä tai uraltaan haluaa. Loma voikin olla monelle se viimeinen sysäys töiden hakuun, Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Anna Mäkelä sanoo.
Hänen mukaansa Duunitorin datan perusteella on hyvin mahdollista, että syksyn kovin työnhaun piikki on vielä edessä.
– Näyttää siltä, että työnhakuun on ryhdytty tänä vuonna heti lomien jälkeen. Voi hyvinkin olla, että työnhakuinto jatkuu tänä vuonna pidemmälle syksyyn, Mäkelä sanoo.
Töitä haetaan nyt poikkeuksellisen aktiivisesti
Syksyn työnhakupiikin lisäksi suomalaisten työnhakuaktiivisuus on ollut poikkeuksellisen korkealla tasolla. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla työpaikkailmoitukset ovat keränneet Duunitorilla ennätyksellisen paljon lukukertoja.
Työpaikkailmoituksia luettiin tammi–heinäkuussa 19 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samalla jaksolla. Kehitys on siinäkin mielessä poikkeuksellista, että avointen työpaikkojen määrä ei ole kasvanut. Työpaikkailmoituksia on julkaistu tammi-heinäkuussa 16 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Uusia työmahdollisuuksia on katseltu myös läpi kesän, sillä kesä- ja heinäkuussa työpaikkoja selailtiin 23 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.