Suomalaisen Työn Liiton teettämässä kyselyssä 87 vastaajista piti tärkeänä, että tuotteen tai palvelun tarjoaja pystyy osoittamaan toimintansa vastuullisuuden. Aiemmassa kyselyssä vuonna 2015 vain 76 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä.
– Aiempaan tutkimukseen verrattuna vastuullisuuden voi sanoa räjähtäneen suosiossaan. Kasvu on ollut nopeaa ja suurta, kertoo Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.
Kyselyn perusteella vanhemmat ihmiset pitävät yritysten läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta kuluttamisessa tärkeämpänä kuin nuoret. Nuorille on tärkeämpää, miten yritys jakaa voittonsa ja pitää huolta työntekijöistään.
Lähes 80 prosenttia 15–24-vuotiaista vastaajista olisi valmiita maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän tai useammin, jos sen tarjoava yritys antaa voitostaan vähintään puolet yhteiskunnalliseen hyvään Suomessa.
– Nuoret vaikuttavat ymmärtävän paremmin, että yhteiskunnallinen yritys saa tehdä voittoa ja sillä saa olla puhdasta yritystoimintaa, Eljala arvioi.