Suomalaiset piensijoittajat sietävät edelleen riskiä

Suurin osa suomalaisista sijoittajista aikoo pitää sijoitusten riskitason ennallaan seuraavan kuuden kuukauden ajan.

Riskitasoa laskevien osuus on kuitenkin noussut 9 prosentista 13 prosenttiin. Myös näkemykset osakemarkkinoiden kiinnostavuudesta ja Helsingin pörssin kehityksestä ovat eriytyneet, ilmenee Nordean sijoittajabarometristä.

Suorat osakkeet ovat pitäneet pintansa suosituimpana sijoituskohteena. Näihin sijoittaa yli 80 prosenttia sijoittajabarometriin vastanneista. Toisena listalla ovat rahastot, joihin sijoittaa kolme neljäsosaa vastaajista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sijoitustileihin puolestaan sijoittaa lähes 35 prosenttia, joka on 15 prosenttiyksikköä vähemmän kuin keväällä 2014.

– Piensijoittajat sietävät edelleen hyvin riskiä. Epävarmuus taloudessa ja markkinoilla on vaikuttanut sijoittajien asenteisiin yllättävän vähän. Tähän vaikuttaa kaksi seikkaa: historiallisen alhainen korkotaso sekä suomalaisten suunnitelmallisempi suhtautuminen sijoittamiseen. Sijoituspäätökset tehdään entistä rationaalisemmin pitkäaikaiseen sijoitussuunnitelmaan perustuen, Jari Ohrankämmen Nordean varallisuudenhoidosta taustoittaa.

Enemmistö piensijoittajista pitää osakemarkkinoita kiinnostavana, mutta markkinoista kiinnostumattomien osuus on kasvanut. Sijoituspäätösten tekeminen koetaan nyt aikaisempaa vaikeammaksi.

– Yhä useammat sijoittajat uskovat vahvasti, että pörssin yleisindeksi on puolen vuoden päästä korkeammalla kuin nyt. Samalla epävarmojen osuus on kasvanut. Vaikuttaa siltä, että osa sijoittajista näkee markkinoiden heilahtelun hyvänä ostoajankohtana kun taas osa epäilee, että kyseessä voi olla trendin kääntyminen, Ohrankämmen arvioi.

Lähes 40 prosenttia kyselyyn vastanneista aikoo lisätä suoria sijoituksia osakkeisiin seuraavan puolen vuoden aikana. Reilu kolmannes aikoo lisätä sijoituksiaan Suomeen.

Tyypillinen suomalainen sijoittaja on eläkeläinen tai toimihenkilö. Kolmanneksella vastaajista kotitalouden tulot ovat alle 50 000 euroa vuodessa ja sijoitussalkun koko alle 50 000 euroa.

Tutkimukseen vastasi yli tuhat aktiivista piensijoittajaa Nordean asiakaskunnasta. Se toteutettiin web-kyselynä Nordean verkkopankissa elo-syyskuussa. Tutkimustulokset analysoi CBI Cannon Business Insight Oy.

Mainos