Suomalaiset Euroopan pessimistisimpiä talouden suhteen

Vain kahdeksan prosenttia suomalaisista uskoo maamme taloudellisen tilanteen muuttuvan parempaan suuntaan.

Ainoastaan kreikkalaisilla usko tulevaan on tätä heikompi.

Kaksi kolmesta suomalaisista kokee, että heidän oma taloustilanteensa on hallinnassa. Kuitenkin vain yksi kuudesta uskoo olevansa paremmassa taloudellisessa tilanteessa kuin keskimääräinen eurooppalainen. Lukema on samalla tasolla espanjalaisten kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Usko omaan henkilökohtaiseen talouteen on selvästi vahvempi kuin usko Suomen taloustilanteeseen. Kun kahdeksan prosenttia suomalaisista uskoo maamme taloudellisen tilanteen muuttuvan parempaan suuntaan, oman taloustilanteensa paranemiseen uskoo joka viides suomalainen, johtaja Juha Iskala sanoo.

Syinä suomalaisten talousongelmiin pidetään tavallisia arjen menoja eli päivittäistarvikkeiden hintoja, energia- ja polttoainekuluja sekä verotusta.

Pessimismistä huolimatta suomalaiset eivät juuri usko ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella.

Kun eurooppalaisista 15 prosenttia harkitsee muuttavansa maasta sen heikon taloustilanteen vuoksi, suomalaisista muuttoa harkitsee kymmenen prosenttia. Kreikkalaisista maastamuuttoa harkitsee jopa 31 prosenttia.

– Vaikka suomalaiset ovatkin pessimistisiä maamme taloustilanteen suhteen, se ei ole aiheuttamassa muuttoliikettä muihin maihin siinä määrin kuin muualla Euroopassa, Iskala arvioi.

Lähes kolme neljästä suomalaisesta kokee olevansa taloudellisesti riippumaton. Kuitenkin jopa 13 prosenttia myöntää taloudellisen tilanteen vaikuttavan siihen, etteivät he lopeta parisuhdettaan. Lukema on selvästi korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa (Ruotsi 6 %, Tanska 8 %, Norja 7 %).

Ranskalaisista osuus on kaikkein korkein. Ranskassa peräti 37 prosenttia jatkaa parisuhdettaan vain taloudellisista syistä.

Kuluttajien maksutaparaporttiIntrum Justitia on kerännyt tutkimusaineistoa 22 000 kuluttajalta 21 Euroopan maassa muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan.

Mainos