Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia kuluttajista on harkinnut lomamökin vuokraamista sen sijaan, että matkustaisi ulkomaille.
Neljännes myös uskoo, että Suomen suosio matkailukohteena lisääntyy suomalaisten jäädessä enemmän kotimaahan. Luotto Suomen vetovoiman kasvuun tai vähintään ennallaan pysymiseen on kuluttajien keskuudessa kova, sillä vain 7 prosenttia epäilee Suomessa tapahtuvan matkailun taantuvan.
Alkaneen talven lomasuunnitelmissa kotona pysyminen on kuitenkin ykkösvaihtoehto. Vajaa puolet suomalaisista on Lomarengas Oy:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan päättänyt viettää talvilomansa kotimaisemissa, kun kolmannes vielä arpoo lomanviettonsa kanssa.
Vaikka suomalaiset ovatkin mökkikansaa ja useilla on mahdollisuus viettää vapaa-aikaansa joko omalla tai läheistensä mökeillä, on vuokramökkeily kasvava trendi vapaa-ajanvietossa ja lomailussa. Yli puolet uskoo vuokraavansa ja joka kymmenes kertoo vuokraavansa varmasti mökin ensi vuoden aikana.
Kuluttajista 12 prosenttia uskoo kotimaisen vuokramökkeilyn kasvuun, kun vastaavaan Suomessa tapahtuvasta hotellimatkailusta uskoo alle 4 prosenttia.
Suomessa on Lomarenkaan arvion mukaan enemmän vuodepaikkoja vuokramökeissä (noin 145.000) kuin hotellihuoneissa (noin 102.000) ja niiden vuokraustoiminnasta on tullut merkittävä matkailuteollisuuden muoto. Vuokramökkeilyä ei kuitenkaan matkailumittareihin tilastoida ja vain osa niistä on organisoidun välitystoiminnan piirissä.
Lomarengas Oy:n teettämä kyselytutkimus toteutettiin markkina- ja kuluttajatutkimusyhtiö Cint:in paneelin kautta verkkokyselynä. Tutkimus toteutettiin joulukuussa ja siihen vastasi yhteensä 1 012 20-70-vuotiasta suomalaista. Tiedotteessa on hyödynnetty myös Helsingin Sanomien lukijoilleen lokakuussa teettämän Ostopäätöksien teko lomamökkiä vuokratessa -nettipaneelin tuloksia. Tämän kyselyn vastaajamäärä oli 222.