Gissler osallistui hiljattain Yhdysvalloissa kansanterveyden alan konferenssiin, jossa oli runsaasti seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskevia esityksiä.
– Ihmeteltävää riitti, erityisesti seksuaaliopetuksen esityksissä, Gissler kirjoittaa THL:n blogissa.
Hän kertoo joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa olevan mahdollista opettaa ainoastaan seksistä pidättäytymistä. Lain mukaan seksuaaliopetuksen ei tarvitse perustua tutkittuun tietoon.
Toisissa osavaltioissa taas opetusta annetaan vain luokilla 7-12, eikä opetukseen ole pakko osallistua. Myös Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov on halunnut kieltää seksuaaliopetuksen edistääkseen kansakunnan moraalia.
Suomessa seksiopetusta on annettu jo vuosikymmeniä ja kouluterveydenhuolto tavoittaa kaikki nuoret 16-vuotiaiksi asti. Teiniraskauksien määrä laski nopeasti 1990-luvun alkuun asti. Sitten tuli lama: vuodesta 1994 vuoteen 2002 teiniraskauksien määrä kasvoi kolmanneksella. Erityisesti lisääntyivät raskauden keskeytykset (+52 %), mutta myös teinisynnytykset (+13 %).
– Suomen mallissa seksuaalikasvatuksen halutaan tavoittavan tasa-arvoisesti kaikki lapset ja nuoret. Lisäksi seksuaalikasvatus sisältyy kaikkeen kasvatukseen ja opetukseen varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen asti, Gissler korostaa.
Hänen mukaansa parhaat tulokset saavutetaan, kun eri ammattiryhmät varhaiskasvatuksessa, opetus-, terveys- ja sosiaalitoimessa tekevät yhteistyötä kunnissa, maakunnissa ja koko maassa. Tavoitteiden pitää olla yhteisiä ja toimijoiden tukea toisiaan.
Uskon, että Suomella olisi tarjota hyvä seksuaalikasvatuksen toimintamalli muille maille – ehkä jopa vientituote, Gissler kirjoittaa.