Samoin toisessa EU- tai ETA-maassa kirjoitetulla eurooppalaisella lääkemääräyksellä voidaan hankkia lääkkeitä Suomen apteekeista.
Potilasdirektiivi velvoittaa hyväksymään toisessa EU- tai Eta-valtiossa tai Sveitsissä kirjoitetut lääkemääräykset, jos lääkkeellä on myyntilupa siinä jäsenmaassa, jossa se aiotaan hankkia.
Potilaan on itse muistettava pyytää lääkäriltä eurooppalaista lääkemääräystä. Potilas maksaa itse kokonaan Suomen rajojen ulkopuolella ostamansa lääkkeet ja voi hakea myöhemmin korvausta Kelasta.
Vaikka tietyllä lääkevalmisteella ei olisi myyntilupaa Suomessa, sairausvakuutuskorvaus myönnetään, jos jokin vastaava valmiste on korvattava Suomessa.
Apteekki voi kieltäytyä toimittamasta lääkettä potilaalle, jos apteekissa herää epäilys ulkomaisen reseptin aitoudesta, sisällöstä tai ymmärrettävyydestä. Reseptin voimassaoloaika määräytyy sen maan lainsäädännön mukaan, jossa lääke hankitaan. Esimerkiksi Suomessa resepti on voimassa vuoden.