– Pohtimisen arvoinen asia on, kuinka hallita mahdollista laajamittaista maa-alueiden ostoa. Asiahan on ajankohtainen myös täällä Islannissa. Olen seurannut täällä tehtyjä toimenpiteitä ja käytyä keskustelua kiinalaisen hotellihankkeen kohdalla, jossa kysymyksessä on ollut 200 neliökilometrin maa-ala, siis 0,2 prosenttia koko Islannin pinta-alasta, Kymäläinen sanoi.
– Älkää tehkö samaa virhettä kuin suomalaiset, hän varoitti.
Kymäläinen opasti isäntiä ottamaan mallia Tanskasta ja Ahvenanmaasta.
– Esimerkkejä löytyy myös muista EU- ja ETA-maista. Ne ovat osoittaneet omalla lainsäädännöllään, että nämä epäselvät ja oudot maanomistushankinnat voidaan estää ja näin pitää maa kohtuuhintaisena tavallisille kansalaisillemme, sekä suojella omaa luontoamme. Tulevaisuudessa puhdas, terve luonto on kultaakin kalliimpaa, Kymäläinen perusteli.
Hänen mielestään Pohjoismaiden olisi hyvä luoda yhtenevät käytännöt kolmansien maiden maakauppojen rajoittamiseksi.
– Myös EU:n tulisi pohtia jopa perussopimuksensa muuttamista asiantilan korjaamiseksi ja läpinäkyvyyden parantamiseksi, Kymäläinen esitti.
Eduskuntaan maanomistuskampanjalla
Kymäläinen jätti joulukuussa eduskunnan käsiteltäväksi lakialoitteen, jonka mukaan EU:n ja ETA-maiden ulkopuolisten kansalaisten kiinteistökauppoja rajoitettaisiin. Aloitteen pohjalta esimerkiksi venäläisten oikeutta ostaa Suomesta kiinteistö rajoitettaisiin niin, että ostamista tulisi edeltää viiden vuoden asuminen Suomessa. Aloitteen takana on hiukan yli 100 kansanedustajaa.
Kymäläinen nousi eduskuntaan pitkälti kyseisen maakauppa-asian käyttämisellä kampanjassaan.
Eduskunta hyväksyi vuonna 1999 lain, jolla poistettiin kaikki ulkomaalaisten kiinteistönostorajoitukset. Pääministerinä oli tuolloin Paavo Lipponen (sd.).