Lounasmeren mukaan suomalainen lomakausi on pitkä erityisesti vientiyrityksille. Hän kommentoi viime viikkoisen Suomi-Areenan keskustelujen antia tuoreessa blogissaan.
– Porissa kannettiin huolta talouden tilanteesta ja puhuttiin myös viennin merkityksestä. Jää nähtäväksi, kuinka pitkään voimme Suomessa sulkea ovet kuukaudeksi ja lähteä kesämökeille. Tulevaisuudessa neljän viikon yhtenäinen loma saattaa olla harvinaisuus, Lounasmeri toteaa.
Hänen mukaansa erityistä huomiota sai Suomen Yrittäjien Porissa tekemä esitys lomarahojen poistamisesta.
– Perjantain paneelikeskustelussa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) tulkitsi, että kyse oli hätähuudosta. Yrittäjät ovat huolissaan tulevaisuudesta. Erilaisista ratkaisuista pitää keskustella avoimesti, Lounasmeri kirjoittaa.