”Suomalainen koulu jäänyt oman erinomaisuutensa vangiksi”

Lukiolaiset pelkäävät suomalaisen koulutuksen jääneen oman erinomaisuutensa vangiksi.

Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) puheenjohtaja Daniel Sazonovin mielestä Pisa-menestys on kääntynyt vähitellen itseään vastaan.

– Kuluvana vuonna julkaistut kansainväliset selvitykset osoittavat koulujemme jälkeenjääneisyyden erityisesti informaatioteknologian hyödyntämisessä sekä oppilaiden oppimisilossa, hän sanoo.

Sazonov katsoo, että suomalaisen koulun isoin haaste on lasten ja nuorten hiipuva mielenkiinto koulutyöhön.

– Vaarana on, että innostuksen laantuminen alkaa syödä myös osaamisen taso. Ratkaisuja oppimisen ilon palauttamiseen on etsittävä oppilaiden ja opiskelijoiden omasta arjesta. Hyppäys arjesta kouluun on teknologian käytön osalta monille liian suuri, hän toteaa.

Sazonov viittaa SLL:n keväällä toteuttamaan kyselyyn, jonka tulokset kertovat, että tieto- ja viestintätekniikkaa opiskelussaan käyttää kotona viikoittain selvä enemmistö (85 %) lukiolaisista. Vastaava luku lukiossa tapahtuvan käytön kohdalla on vain hieman yli puolet (57 %).

Vain noin joka kymmenes lukiolainen kertoo voivansa käyttää tietotekniikkaa kaikilla oppitunneilla.

Sazonovin mukaan yhteys opiskelumotivaation ja oppimisympäristön välillä ei ole vähäinen. Tämä on ymmärrettävä koulutusta kehitettäessä.

– Diginatiivien on saatava koulussa toteuttaa itseään niillä välineillä, joilla he ovat arjessaan tottuneet käsittelemään ja viestimään informaatiota. Ylioppilaskirjoitusten sähköistymisen myötä lukioilla on erinomainen paikka toimia uutta teknologiaa hyödyntävän pedagogiikan testausalustoina koko koulutuskentälle, sanoo Sazonov.

Mainos