Nainen on epätavallinen näky startup-kentän piikkipaikoilla, kertoo Sunnuntaisuomalalaisen tekemä selvitys.
Neljän maakuntalehden yhteistoimitus kysyi niiden sukupuolijakaumaa 15 liikevaihdoltaan suurimmalta Tekes-rahoitteisesta startup-yritykselta.
Sunnuntaisuomalaisen saamien tulosten mukaan esimiesasemassa olevista naisia on neljännes, samoin koko henkilöstöstä. Tietoja antaneista yrityksistä vain kahden hallituksessa on nainen. Toimitusjohtajat ja hallitusten puheenjohtajat ovat kaikki miehiä. Sadasta hallituksen jäsenestä vain neljä on naisia.
– Sukupuolistaminen ja sukupuolitietoisuus lähtee jo päiväkodista, vaikkei pitäisi. Se jatkuu peruskoulussa siinä, miten suuntaudutaan esimerkiksi matemaattisissa aineissa ja käsitöissä, neuvotteleva virkamies Tuija Ypyä työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo Sunnuntaisuomalaiselle.