Suna Kymäläinen Ylelle: Oma eduskuntaryhmä painosti venäläisten maakauppa-asiassa

Kansanedustaja Suna Kymäläinen sanoo Ylen uutisille, että SDP:n eduskuntaryhmä painosti häntä venäläisten maakauppa-asiassa.

Suna Kymäläinen ajoi lakialoitetta, joka olisi rajoittanut venäläisten ja muiden Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevien ostajien maakauppoja Suomessa.

Aloite tyssäsi eduskunnan lakivaliokuntaan, joka jätti sen käsittelemättä viime lokakuussa.

– Olen saanut (SDP:n) ryhmässä varsin merkittävässä asemassa olevalta henkilöltä hyvin vaativaa vaadetta, että asiaa ei pitäisi viedä eteenpäin, Kymäläinen sanoo.

Hän arvioi, että päätöksen taustalla on suomettuneisuutta.

– Kyllä varmaan joku voisi sanoa niinkin. Itselläni ainakin herää kysymys, mitä me pelätään. Minkä takia Suomessa tämän asian selvittäminen tai lainsäädännöllinen toiminta ei tunnu olevan soveliasta, kun niin monessa Euroopankin maissa on olemassa erilaisia rajoituksia.

Lakivaliokunnassa istuvan perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavaisen mukaan painostusta SDP:n eduskuntaryhmässä harjoitti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman. Backman kiistää väitteen.

Mainos