Suna Kymäläinen epäilee, että Postin omistajaohjaus on pettänyt.
– On outoa, että positiivista tulosta tekevä valtionyhtiö Posti yrittää suurtyöttömyyden kanssa painivassa Suomessa ulkoistaa aikakausilehtien videokoodaustyötä Filippiineille. Tämä sotii vahvasti kansalaisten oikeustajua vastaan, hän sanoo.
– Onko seuraavaksi videokoodauksen siirto edessä paketeissa, lehtikimpuissa, maksikirjeissä ja vanhojen kirjelajittelukoneiden postissa? Kirjeet ovat vielä suuremman viestisalaisuuden piirissä, kysyy Kymäläinen.
Hänen mukaansa ei voi olla oikein, että tilanteessa, jossa työllisyyden lisääminen ja työurien pidentäminen keinovalikoimasta heitetään romukoppaan valtionyhtiössä, jossa erityistä huolta on kannettava Postin lakisääteisten tehtävien hoidosta ja maan lakien kunnioittamisesta, Kymäläinen perustelee.
– Voiko Postin johdossa toimiva henkilö nostaa 50 000 euroa kuukausipalkkaa ja sulkea samaan aikaan silmät siltä ympäristöltä, jossa Postin asiakkaat ja kansalaiset elävät, kysyy Kymäläinen.
– En usko, että Suomessa voi toimia yhtään johtajaa, joka voi ohittaa kansan oikeustajun ja yhteiset jakamattomat arvomme, hän jatkaa.