Suomen tulisi ottaa käyttöön kansainvälisiä opiskelijoita koskeva sulkutili, liikemies Peter Vesterbacka ja Hanken School of Economicsin professori Minna Martikainen toteavat.
Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan kirjoittavat katsovat, että menettely nopeuttaisi opiskelijoiden oleskelulupapäätösten käsittelyä ja hyödyttäisi Suomen elinkeinoelämää.
– Kansainväliset opiskelijat ovat valtava potentiaali tulevaisuuden työmarkkinoille. He asuvat Suomessa 2–4 vuotta, oppivat kieltä ja kulttuuria sekä verkostoituvat opintojensa aikana. EU- ja Eta-maiden ulkopuoliset opiskelijat maksavat lukuvuosimaksuja ja vaikuttavat Suomen talouteen kuluttajina ja mahdollisina veronmaksajina. Yksi opiskelija hyödyttää kansantalouttamme noin 25[nbsp]000 eurolla vuodessa, Peter Vesterbacka ja Minna Martikainen sanovat.
– Opiskelijoiden tulo Suomeen takkuaa kuitenkin pahasti. Suurimpana syynä on maahantuloprosessi: opiskelijan oleskeluluvan saaminen kestää pahimmillaan yli puoli vuotta.
Sulkutili on kohdemaahan avattu pankkitili, johon hakija voi tallettaa maahantulosäännösten vaatiman rahasumman. Rahat saa käyttöön vasta maahan saapumisen jälkeen.
Menettely on tällä hetkellä käytössä Saksassa ja Norjassa.
– Sulkutilin käyttö vähentäisi lupaprosessissa vaadittavien selvitysten määrää, kun maahanmuuttoviraston ei tarvitsisi enää tehdä pitkällisiä selvityksiä hakijan varojen riittävyydestä, kirjoittajat toteavat.
– Monet Suomeen hyväksytyt opiskelijat päätyvät hitaan lupaprosessin seurauksena muihin maihin. Nämä menetetyt osaajat ovat taloudellinen tappio Suomen elinkeinoelämälle. Osaajakadon estämisen tulisi olla hallituksen ja eduskunnan työpöydällä pikimmiten, sillä toimia oleskelulupaprosessin korjaamiseksi tarvitaan heti.
Kansainväliset opiskelijat ratkaisevat työvoimapulan https://t.co/Obzpq39NLj
— Peter Vesterbacka (@pvesterbacka) November 13, 2019
Opiskelupaikkoja perutaan! Uskomatonta mutta edelleen totta. Voisiko tälle vihdoin tehdä jotakin? // Lukijan mielipide: Kansainväliset opiskelijat ratkaisevat työvoimapulan https://t.co/WiO0e4E4Wu
— juhana vartiainen (@filsdeproust) November 13, 2019
Kun syntyvyys laskee, työikäiset ikäluokat pienenevät ja osaajista on jo pulaa, työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton pitäisi olla prioriteetti! Lupaprosessit kuntoon. Suomi tarvitsee osaajia! ☀️https://t.co/x1VWERTcWT
— Sanni Grahn-Laasonen 🇺🇦 (@sannigrahn) November 13, 2019