Oikeusasiamies tiedotti tiistaina apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan tekemästä tarkastuksesta Mikkelin vankilaan marraskuussa 2016 ja jälkitarkastuksesta toukokuussa 2017. Vankilan toiminnassa oli laajan raportin mukaan havaittu ”monia vakavia lainvastaisuuksia”.
Oikeusasiamiehen mukaan vankilan toiminta on nyt huomattavasti parantunut.
Raportin mukaan ”vaikka laitos rakenteiltaan ja profiililtaan on yksi niistä valtakunnan suljetuista laitoksista, joihin tullaan sijoittamaan myös vaikeasti sijoitettavia vankeja, vankilaa ei enää olla samalla tavalla asemoimassa korkean turvallisuustason vankilaksi kuin aikaisemmin. Vankilan luonne on yleisesti ottaen muuttunut selvästi aikaisempaa avoimempaan suuntaan ja tässä asiassa suurin muutos on sellien aukioloaikojen erittäin merkittävä lisääminen”.
Tarkastusraportti kertoo vankien itsensä esittämästä arvostelusta. Kaksipäiväisen jälkitarkastuksen aikana kerrotaan keskustellun 31 vangin kanssa.
Seuraavat ovat eräitä kohtia jälkitarkastusraportista:
– Tarkastuksella havaittiin, että vanhan puolen selliosastoilla keskustelun ym. arkisten toimien äänet kaikuvat niin voimakkaasti, että se vaikeuttaa huomattavasti keskustelemista osastolla. Kyse ei ollut mistään vähäisestä ongelmasta.
– Vankivastaanotolla vangit kertoivat ja arvostelivat sitä, ettei haltuun ole saanut muun muassa PlayStation2 Slim -versiota, piuhallisia kuulokkeita ja jumppakuminauhoja. Vankilan johdon tietoon saatettiin vankien pyynnöstä useita yksittäisiä tapauksia, joissa vangit katsoivat vastaanotto-osaston toimineen virheellisesti.
Raportin mukaan ”vankilan järjestyssääntöä päivitettiin uudelleen 28.3.2017, jonka yhteydessä pelikonsoleiden haltuun antamista koskeva säännös on muutettu yhdenmukaiseksi mallijärjestyssäännön ja muiden vankiloiden järjestyssäännön kanssa”.
– Lähes kaikki kuulemisessa käyneet vangit valittelivat aktiviteettien puutetta. Myös päivittäistä ulkoiluaikaa toivottiin lisättävän. Vankien vapaa-ajan toimintojen ohjaajien määrän lisäämistä kiiteltiin.
– Parturi ei käy vankilassa, vaan vangit joutuvat leikkaamaan tukkansa osastolla vartijan hallussa olevalla parturikoneella. Yhteisen parturikoneen käyttämistä pidettiin epähygieenisenä.
– Vangit olivat ihmetelleet ja arvostelleet sitä, että laitosmyymälän valikoimista oli poistettu kypsentämätön kananliha ja jauheliha.
– Vankilassa arvioitiin tapahtuneen myönteisiä asioita vuodenvaihteen jälkeen. Erityisesti sellin ovien laajentunutta aukioloa pidettiin hyvänä asiana.
Raportin mukaan 2012-2016 vangeille oli viidesti määrätty kurinpitorangaistus alkoholin valmistamisesta tai sen yrityksestä ja kahdesti lääkkeiden luvattomasta hallussapidosta.
– Tarkkailuun oli tammi-maaliskuussa 2017 sijoitettu yhteensä 11 vankia päihtymyksen, vieroitusoireiden ja itsetuhoisen käytöksen perusteella ja yksi vanki eristämistarkkailuun.
– Tarkastuksella oli ilmennyt, että vankien omien vaatteiden käyttöä oli rajoitettu säännösten vastaisesti. Vankilan selvityksen mukaan vangeilla on nyt mahdollisuus käyttää omia vaatteitaan säännösten mukaisesti myös ulkopuolisilla terveydenhuollon ja muilla käynneillä, työtoiminnassa sekä valvomattomissa tapaamisissa.
– Tarkastuksella oli ilmennyt, että vangeille oli jaettu ruokaa sellin ovessa olevasta luukusta. Apulaisoikeusasiamies ei pitänyt ruuan antamista luukun kautta asianmukaisena.