Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta on hiihtolomien alkaessa maan etelä- ja keskiosissa harvinaisen vähän.
Hiihtolomien menoliikenteen ennustetaan sujuvan enimmäkseen hyvässä ajokelissä. Lauha, pilvinen ja epävakainen sää jatkuu.
Viikonloppuna, lähinnä sunnuntaina, lumi- ja räntäsateita liikkuu maamme yli itään, mikä voi heikentää ajokeliä. Etelässä voi myös sataa vettä. Lämpötila on Ilmatieteen laitoksen mukaan maanantaihin saakka maan etelä- ja keskiosissa kahden pakkas- ja kolmen plusasteen välillä.
Pohjoisessa ollaan nolla ja miinus viiden asteen välillä. Tämänhetkisen ennusteen mukaan sää kylmenisi ensi viikon puolivälissä jonkin verran koko maassa.
Hiihtolomakausi alkaa etelästä ensi viikolla. Lunta on maan etelä- ja keskiosassa laajalti harvinaisen vähän, maan keskiosassa Ilmatieteen laitoksen mukaan paikoin jopa poikkeuksellisen vähän. Lumensyvyys on länsirannikon lähes nollasta itärajan noin 20 senttimetriin.
Lähinnä vain Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa lunta on useita kymmeniä senttimetrejä, ja näillä alueilla lumensyvyys onkin lähellä pitkän ajan keskiarvoja tai paikoin hieman niiden yli.
Vähälumisia helmikuun loppuja on maan etelä- ja keskiosassa ollut muun muassa vuosina 2008, 1993, 1990 ja 1973.
Lunta on helmikuun loppupuolella tyypillisesti maan etelä- ja lounaisosassa 20–40 senttiä, maan kaakkois- ja keskiosassa noin puolisen metriä sekä itä- ja pohjoisosassa 60–80 senttimetriä.