Pohjois-Amerikan suurimman suklaavalmistaja Hershey’sin mukaan on huomattavissa yhteys suklaan myynnin lisääntymisen ja niiden alueiden välillä, joilla koronavirustartuntoja on todettu paljon, CNN uutisoi.
Nousu suklaan myyntimäärissä on selkeä. Yhtiön mukaan sen suklaapatukan kysynnässä on tapahtunut 40–50 prosentin nousu niiden postinumeroiden alueilla, joilla koronavirustartuntoja on todettu paljon.
Selitys suklaan myynnin kasvamiseen on kuitenkin yllättävämpi. Koronasta kärsineillä alueilla ihmiset ovat viettäneet toistensa kanssa enemmän aikaa ulkona, jotta tartuntamäärät eivät lisääntyisi. Ulkoilu puolestaan on lisännyt S’mores-herkkujen tekemistä.
S’moresit ovat pohjoisamerikkalainen nuotiolla tehtävä herkku, jossa kahden keksin tai voileipäkeksin väliin laitetaan paahdettu vaahtokarkki ja suklaata. Niiden suosion vuoksi suklaan myynti on näillä alueilla kasvanut ja yritys on pystynyt sitä kautta kohdentamaan paremmin tuotantoaan tietyille alueille.
Myös leivontatarvikkeiden, kuten kaakaojauheen, suklaasiirapin ja -lastujen myynti on kasvanut, mutta sen sijaan esimerkiksi purukumin ja pastillien myynti on vähentynyt.
Yritys kertoo liikevaihtonsa kasvaneen neljä prosenttia tämän vuoden alusta 27. syyskuuta mennessä. Vertailukohtana on sama ajanjakso viime vuoden osalta.