SU: ”Lento ei estyisi, vaikka palautettava huutaisi koko lennon”

Perussuomalaisten kansanedustaja ehdottaa, että turvapaikanhakijoita palautettaisi sotilaskoneilla.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio esittää Suomen Uutisissa kurinalaisten turvapaikanhakijoiden massapalautusten hoitamista sotilaskoneilla. Tavion mukaan sopiva konetyyppi olisi esimerkiksi Casa C-295M.

– Olen ollut itsekin ilmavoimien Casan kyydissä, joten tiedän sen soveltuvuuden, Tavio kertoo.

Tavion mukaan sotilaskoneilla tehtävät palautukset olisivat nykyistä kustannustehokkaampi ja turvallisempi vaihtoehto.

– Nykyiset palautuslennot, joissa vähintään kaksi poliisimiestä saattaa yhtä palautettavaa, ovat poliisiresurssien tuhlausta. Lisäksi palautuslento hankaloituu siviilikoneessa liikaa, jos palautettava alkaa käyttäytymään huonosti tai jos ulkopuolinen matkustaja aloittaa protestin, kansanedustaja sanoo.

Sotilaskoneissa järjestyksen ylläpito olisi kansanedustajan mielestä helpompaa kuin siviililennoilla.

– Lento ei estyisi, vaikka palautettava huutaisi kurkku suorana koko lennon, Tavio toteaa.

Toisena vaihtoehtona nykyisille palautuslennoille Tavio esittää, että ilmavoimille voitaisi hankkia uusi joukkojenkuljetuskone, jota hyödynnettäisi palautuslentokäytössä.

Mainos