– Meidän on helpotettava suomalaisyritysten pääsyä EU:n ulkopuolisille markkinoille. Näistä kumppaneista taloudellisesti ja poliittisesti tärkein Euroopalle on Yhdysvallat, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi antaessaan pääministerin ilmoituksen eduskunnalle transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuussopimuksesta.
Hän muistutti, että Atlantin ylittävä kauppa on arvoltaan keskimäärin kaksi miljardia Yhdysvaltain dollaria päivässä.
Stubb totesi, että Suomelle Yhdysvallat on EU:n ulkopuolisista markkinoista toiseksi merkittävin vientimaa Venäjän jälkeen.
– Kauppataseen ylijäämämme Yhdysvaltojen kanssa on suurempi kuin minkään muun kauppakumppanimme kanssa. Vuonna 2012 vientimme arvo oli 3,5 miljardia euroa ja tuonnin 1,9 miljardia euroa, Stubb sanoi.
Stubb muistutti ETLA:n kyselystä, jonka mukaan pienemmät yritykset hyötyisivät suhteellisesti suuria yrityksiä enemmän.
– Pk-yrityksillä ei ole resursseja ratkoa mahdollisia ongelmatilanteita, joita USA:n markkinoille pääsemiseen voi liittyä. Sopimuksen myötä suomalainen pk-sektori saisi reilun mahdollisuuden kilpailla Yhdysvaltojen markkinoilla, hän sanoi.
EU:n komission teettämän vaikutusarvion mukaan EU:n bruttokansantuote kasvaisi sopimuksen myötä keskimäärin 0,48 prosenttia vuoteen 2027 asti, eli noin 86 miljardia euroa. EU:n vienti Yhdysvaltoihin lisääntyisi 28 prosentilla.
– Lopulliset vaikutukset riippuvat luonnollisesti sopimuksen kunnianhimon tasosta, Alexander Stubb sanoi.
Stubb hälvensi pelkoja
Stubbin mukaan neuvottelujen kolme keskeistä aluetta ovat markkinoillepääsy, sääntelykysymykset ja tullien ulkopuoliset esteet sekä globaalit säännöt. Kaikista kysymyksistä neuvotellaan samanaikaisesti, ja kaikki neuvottelualueet ovat osa kokonaispakettia.
– Suomella on neuvotteluissa paljon voitettavaa. Tavoittelemme yritystemme markkinoillepääsyn parantamista sekä päällekkäisestä sääntelystä johtuvien kaupan esteiden poistamista Yhdysvalloissa. Tietoturva-asiat eivät kuulu neuvotteluiden asialistalle, vaan niitä käsitellään muissa puitteissa.
Sopimuksen kunnianhimon taso on meille tärkeä erityisesti palveluissa, julkisissa hankinnoissa, sääntelyssä ja tullimenettelyissä, unohtamatta Yhdysvaltojen teollisuus- ja maataloustuotteiden tullien poistamista.
Yhdysvaltain julkiset hankinnat on avattava sopimuksen myötä eurooppalaisille yrityksille, niin liittovaltion, osavaltion kuin paikallishallinnonkin tasoilla.
– Nykyiset Buy American -kotimaisuusvaatimukset käytännössä estävät usein suomalaisten yritysten pääsyn Yhdysvaltain markkinoille, Stubb muistutti.
Stubbin mukaan Suomi pitää tiukasti kiinni siitä, ettei neuvotteluissa vaaranneta elintarviketurvallisuutta, kuluttajansuojaa tai ympäristöpoliittisia tavoitteita kaupallisen hyödyn saamiseksi.
– Kyse on yhteistyöstä ja tietojenvaihdosta sekä tarpeettomien kaupanesteiden poistamisesta.
Hän totesi myös, että Euroopan markkinat eivät neuvottelujen seurauksena avaudu hormonikäsitellylle lihalle tai muille vastaaville tuotteille, joissa EU haluaa perustellusti ylläpitää omia määräyksiä. Samoin EU:n määräykset koskien geenimuunneltuja tuotteita pysyvät voimassa.
Stubbin mukaan investointiensuoja ja siihen liittyvä riitojen ratkaisu ovat herättäneet paljon keskustelua ja väärinkäsityksiä. Hän kuitenkin totesi, että investointisuoja ei estä maan oikeutta asettaa terveydenhuollon tai ympäristönsuojelun määräyksiä haluamalleen tasolle.
Avoimuutta lisää
Stubb totesi, että julkisessa keskustelussa esitetyt huolet on syytä ottaa vakavasti, minkä takia komissio on päättänyt julkistaa maaliskuun aikana investointien suojaa koskevan tekstiluonnoksen. Tämä käynnistää kolmen kuukauden avoimen kuulemisen investoinneista.
Palvelujen kaupan vapauttamisessa johtonuoranamme on syrjimättömyys: eurooppalaisten yritysten on voitava toimia Yhdysvalloissa samoilla ehdoilla kuin amerikkalaisten.
– Vastaavasti yritysten alkuperästä riippumatta Suomessa noudatetaan Suomen lakeja. Sopimus ei vaaranna Suomen julkisten palveluiden järjestämistä, niin kuin eivät aiemmatkaan EU:n solmimat vapaakauppasopimukset, Stubb sanoi.
Ministeri lupasi, että hallitus tekee kaikkensa neuvotteluprosessin avoimuuden eteen ja huomautti, että monet kauppaneuvotteluihin liittyvistä huolista ovat varsin samanlaisia Atlantin molemmin puolin.
– Yhdysvalloissa emmitään esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden sisällyttämistä sopimukseen, sillä EU:n sääntelyä pidetään liian löysänä. Onkin tärkeää käydä avointa keskustelua Yhdysvaltoja ja EU:ta yhdistävistä ja erottavista piirteistä. Tieto vähentää ennakkoluuloja, Stubb sanoi.
Hänen mukaansa huhtikuussa hallitus tekee työnantaja-, työntekijä- ja tuottajakeskusjärjestöjen sekä eduskunnan ulkoasianvaliokunnan edustajien kanssa yhteisen matkan Washingtoniin jatkamaan tätä vuoropuhelua.
– Suomi elää ulkomaankaupasta. Kauppa- ja investointikumppanuussopimus Yhdysvaltojen kanssa on mahdollisuus tukea merkittävällä ja kouriintuntuvalla tavalla talouskasvua ja työpaikkojen syntymistä Suomessa. Tätä mahdollisuutta meidän ei tule päästää käsistämme, Stubb summasi.