Stubb: Kokoomuksella menee solidisti – Orpo: Luottamus on hävinnyt

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat ottivat yhteen puolueen kannatuksesta ja saavutuksista.

Kokoomuksen kolmannen puheenjohtajatentin sähköiseen vaiheeseen päästiin, kun tenttiä oli käyty Oulussa parikymmentä minuuttia. Kauppakeskuksen kävelykadulla tentatuilta Elina Lepomäeltä, Petteri Orpolta ja Alexander Stubbilta kysyttiin kokoomuksen kannatuksesta.

Lännen Median ja Kalevan juontaja sanoi kokoomuksen gallup-kannatuksen pysyneen omasta mielestään siedettävänä. Hän kysyi, onko nyt puheenjohtajan haastamisessa kysymys myrskystä vesilasissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Luulen että kaikki kokoomuslaisina haluamme toimia joukkueena ja me mietimme, mitä tässä on tapahtunut. Me katsomme, mikä meidän itse kunkin tulosvastuu on, Alexander Stubb sanoi.

– Me lähdettiin vaaleihin vaikeasta tilanteesta, vaihdettiin puheenjohtaja 10 kuukautta ennen vaaleja. Ja vastoin kaikkia odotuksia pärjättiin suht koht hyvin, saatiin hopeata. Mutta meille hopea ei riitä vaan me haluamme totta kai voittaa vaalit.

– Sitten vastoin kaikkia odotuksia päästiin hallitukseen ja vastoin kaikkia odotuksia tehtiin yksi Suomen historian kokoomuslaisimmista ohjelmista. Jos katsotaan gallupeja – jota me ei yleensä katsota – niin itse asiassa me ollaan todella solidi. Keskusta ja demarithan kävi oppositiossa puheenjohtajavaihdoksen jälkeenkin siellä 13-14 prosentissa, perussuomalaiset on noin yhdeksässä – me ollaan 17,7 ja tehdään minun mielestä Suomen historian kokoomuslaisinta politiikkaa, Stubb analysoi.

Hänen mukaansa tämä tarkoittaa sitä, että ”hyvät ystäväni tässä oikealla ja vasemmalla (Elina Lepomäki ja Petteri Orpo) ovat todistustaakan äärellä”.

”Paljon parempaan”

Seuraavaksi puhuneen Petteri Orpon mukaan hallitusohjelma on hyvä, mutta ”en silti sanoisi että teemme Suomen historian kokoomuslaisinta politiikkaa, koska leikkaaminen ei ole itseisarvo”.

– Minusta se oleellinen kysymys ei niinkään ole gallupkannatus – vaikka siitä olen huolissani, että olimme 10 vuotta reilusti yli 20 prosentin kannatuksen puolue. Nyt me olemme pidemmän aikaa olleet 17-18 prosentin välillä, Petteri Orpo sanoi.

Orpon mukaan huolestuttavampaa on se, että taustalla suomalaisten luottamus kokoomukseen on hävinnyt niin paljon.

– Se hermostuneisuus on näkynyt puolueessa. Siksi uskon että niin moni toivoi että käydään kunnon puheenjohtajakisa, käydään keskustelua siitä mitä puolueessa pitää tehdä ja mennään sitten niiden päätösten jälkeen – kahden viikon päästä jo – eteenpäin yhtenäisenä. Tämä antaa mahdollisuuden parantaa kulkua.

– Kokoomus on upea kansanliike. Me pystymme paljon parempaan, Orpo totesi.

Petteri Orpon mukaan viime eduskuntavaaleissa kokoomus hävisi, vaikka yllättikin.

Ei eroa Sdp:een

Elina Lepomäki sanoi, että hänen mielestään äänestäjien luottamus kokoomukseen on mennyt ihan oikeutetusti.

– Olemme viimeisen 10 vuoden aikana olleet hallituksessa eikä voi osoittaa yhtään rakenteellista uudistusta, jonka voisi laittaa pääosiltaan kokoomuksen piikkiin, Elina Lepomäki sanoi.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän kysyi, mikä olisi toisin, jos kokoomuksen tilalla nyt olisi hallituksessa Sdp. Kuten nytkin, olisi tullut maakuntahallinto, nostettu pääomatulo- ja solidaarisuusverotusta, olisi laadittu yhteiskuntasopimus ”aivan yhtä vesitettynä kuin nytkin, mukaan lukien paikallinen sopiminen” ja olisi tullut lisää valtiokapitalismia.

– Minun on hirveän vaikeaa nähdä, mikä tässä nyt on konkreettisesti se meidän joukkueen kädenjälki, ottaen huomioon vielä sen että kun totta kai keskeinen ongelma on julkisen talouden tasapaino ja olemme erittäin kaukana siitä – niin kyllä demaritkin lupasivat ennen viime vaaleja mittava leikkauslistan, Lepomäki totesi.

Kiittää vai sättiä

Juontaja kysyi Alexander Stubbilta, että jos hallituksen politiikka on kokoomuslaisinta ikinä, miksei se näy enempää puolueen ja puheenjohtajan kannatuksessa.

– Nyt ei ole kyse kannatuksesta vaan luottamuksesta. Minun mielestäni luottamus pitää ansaita aivan jokainen päivä, Alexander Stubb vastasi.

– Elina Lepomäki on ollut erinomainen talouspoliittinen neuvonantaja minulle tämän hallituksen aikana. Petteri Orpo on ollut minun vasen tai oikea käsi näissä neuvotteluissa, olemme tehneet näitä asioita yhdessä. Voin ihan suoraan sanoa että olen ylpeä monesta sekä kokoomuksen että koko hallituksen saavutuksesta.

Stubb totesi, että ”haluan kiittää meidän joukkuetta enemmän kuin sättiä sitä” vaikeasta työstä.

Petteri Orpo sanoi ymmärtävänsä Elina Lepomäen harmistuksen isojen, rakenteellisten, tarvittavien uudistusten jäämisestä menemättä eteenpäin. Orpon mukaan Suomessa vain valitettavasti ei ole löytynyt enemmistöä kerralla läpi vietäviin isoihin asioihin.

Alexander Stubb toivoi, että ”iloitaan niistä pienistä asioista joita viedään eteenpäin, joka päivä ei voi voittaa jääkiekon maailmanmestaruutta”. Seuraavassa vastauksessaan hän totesi Lepomäen olleen oikea kätensä ja Orpon vasen kätensä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– No hei, ei nyt ihan oikeasti liioitella tässä näin, Lepomäki totesi väliin.

Elina Lepomäki sanoi hetken päästä, että hänen mielestään keskeinen kokoomuksen ongelma on johtajuuden puute.

– Johtajuus – kun tässä kuuntelee herroja – se ei ole sitä, että syytetään kaikesta olosuhteita. Johtajuus on sitä, että niitä olosuhteita pyritään aktiivisesti muuttamaan.

Mainos