Maan hallitus päätti omistajapoliittisen periaatepäätöksen yhteydessä, että valtion omistajapolitiikalla tuetaan kasvua ja työllisyyttä. STTK pitää linjausta hyvänä ja odottaa, että se myös pannaan toimeen.
– Tosiasia on, että työntekijöiden määrää valtio-omisteisissa yhtiöissä on vähennetty tällä hallituskaudella tuhansilla, Antti Palola sanoo tiedotteessaan.
Valtio kykenee STTK:n mielestä käyttämään merkittävää valtaa jokaisessa yhtiössä, jos tahtoa on. Tämä siksi, että valtion kokonaan omistama sijoitusyhtiö Solidium toimii ankkuriomistajana maan merkittävimmissä teollisuusyrityksissä.
– Solidium-yhtiöistä useat ovat suomalaisen teollisen rakenteen tukipaaluja ja työllistävät itse sekä alihankkijoittensa kautta kymmeniä tuhansia suomalaisia. STTK esittää, että hallitus arvioi uudelleen omistajaroolinsa Solidium-yhtiöissä. Keskeisenä tavoitteena pitää olla työpaikkojen säilyminen ja kotimaisten investointien kasvattaminen, Palola sanoo.
STTK odottaa valtio-omistajalta malttia myös osinkojen suhteen.
– Valtion pitää arvioida omistamiensa yhtiöiden osinkopolitiikkaa niin, että sillä edistetään kotimaisia investointeja. Omistajan hyvä henkilöstöpolitiikka on nähtävä yrityksen arvon kasvattajana. Jos yhtiö irtisanoo ihmisiä eikä investoi Suomeen, mutta kuitenkin maksaa reilua osinkoa omistajilleen, on vaikea ymmärtää, miten tällaisella omistajapolitiikalla edistetään kasvua ja työllisyyttä, Palola sanoo.
STTK:n hallitus keskusteli helmikuun kokouksessaan valtion omistajaohjauksesta. Keskustelussa todettiin, että suomalaisen omistajuuden pitkässä historiassa ollaan tultu tilanteeseen, jossa vähintä on, että hallitus toteuttaa itse itselleen asettamansa tavoitteet.
– Tarvitaan siis omistajapoliittinen ryhtiliike, Palola summaa.