STTK:n edunvalvontajohtaja Katarina Murron mukaan Suomessa on paljon työhyvinvoinnillaan tulosta parantavia työpaikkoja, mutta ongelman muodostavat ne, joissa asiaa ei ole vielä tiedostettu.
– Haluamme työnantajille lakisääteisen velvoitteen tarjota esimiestehtävissä työskenteleville mahdollisuus osallistua koulutukseen esimiestaitojen kehittämiseksi, Murto vaatii STTK:n tiedotteessa.
Työpahoinvoinnin kustannukset kansantaloudelle ovat hänen mukaansa niin suuret, että tilanteen korjaamiseksi pitää etsiä velvoittavia keinoja.
– Työhyvinvointia edistämällä työnantaja panostaa samalla kilpailukykyyn ja parempaan tuottavuuteen. Näin tehdään parempaa tulosta, mikä tuottaa työnantajalle ja Suomelle selvää rahaa, Murto kertoo.
STTK kertoo haastaneensa huhtikuun alussa suomalaiset työpaikat panostamaan työhyvinvointiin ja jakamaan parhaat ideansa myös muiden käyttöön. Haaste on järjestön mukaan poikinut runsaasti keskustelua sekä lukuisia yhteydenottoja suomalaisyrityksistä.





