– On hienoa, että puolueet kykenivät muuttamaan aikaisemmin tehtyjä päätöksiä kasvunäkymien heikentymisen vuoksi. Asunto- ja korjausrakentamisen panostukset, liikenneinvestoinnit sekä pk-yritysten rahoituksen pullonkauloihin puuttuminen ovat omiaan antamaan vauhtia Suomen pysähtyneelle taloudelle. Kasvupaketilla luodaan uutta työtä ja turvataan nykyisiä työpaikkoja, arvioi STTK:n yhteiskuntapoliittisen yksikön johtaja Jukka Ihanus.
STTK:n mielestä keskituloisten palkansaajien ostovoiman turvaaminen asteikkotarkistuksella ja uusi lapsivähennys ovat tervetulleita ratkaisuja.
– Viime vuosien veropolitiikassa on keskitytty huolehtimaan elinkeinoelämän kilpailukyvystä. Odotettavissa oleva maksujen nousu ja välillisen verotuksen kiristyminen heikentävät ostovoimaa ensi vuonna. Palkansaajan mahdollisuudet pitää yllä kotimaista kysyntää ja työllisyyttä ovat tehtyjen päätösten jälkeen aiempaa paremmat, Ihanus toteaa.
STTK toivoo hallitukselta budjettiriihessä uusia ratkaisuja pitkäaikaistyöttömyyden kasvun taittamiseksi esimerkiksi koulutuksen keinoin.