STTK esitteli hallitusohjelmatavoitteitaan tiistaina Helsingissä.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan päätökset rakenneuudistuksista tarvitaan heti hallituskauden alkuun, mutta niiden tulisi ajoittua alkavaksi vasta vuosina 2017–2019.
– Sen sijaan tarvitsemme pikaisesti kokonaiskysyntää lisäävää elvytyspolitiikkaa jo hallituskauden alkuun. Automaattisten vakauttajien lisäksi tarvitsemme myös päätösperäistä elvytystä, Palola painottaa tiedotteessaan.
Hänen mielestään elvytyspolitiikan ajoitusta tukee myös matala korkotaso sekä energian halpa hinta.
– Kaikki se mitä on mahdollista tehdä pitkäaikaistyöttömyyden kasvun hillitsemiseksi, on syytä tehdä heti. Rakenneuudistusten osana tulisi katsoa työttömyysturvan kehittämistä, mutta uudistusten pitää täyttää oikeudenmukaisuuden kriteerit. Mahdolliset uudistukset tulee tehdä työllistymistä tukien, ei työttömiä syyllistäen, Palola toteaa.
STTK kaipaa eduskuntavaalien jälkeen myös pitkäaikaista työmarkkinaratkaisua, jossa huomioitaisiin palkkojen ja verotuksen ohella työelämän kehittäminen. Esimerkiksi viime syksynä saavutettu eläkeuudistus vaatii Palolan mielestä tuekseen panostusta vanhempiin työntekijöihin.
– Lisäksi tulisi harkita kasvuhakuisten ja työllistävien pk-yritysten verotuksen keventämistä, jos ne jättävät voitot yrityksen kehittämiseen, Palola lisää.