STTK ennustaa liittokierrosta – nuorille luotava työllistymissopimukset

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola (sd.) on huolissaan nuorisotyöttömyydestä ja nuorten syrjäytymisestä työmarkkinoilta.

– Toimenpiteitä nuorten työllistymiseksi on terävöitettävä. Esitän, että seuraavaa sopimuskautta ajatellen alakohtaisesti selvitetään, miten helpotettaisiin nuorten pääsyä työelämään ja edistettäisiin nuorten työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Nuorten työllistämissopimuksia on tähän mennessä tehty useilla sopimusaloilla ja tätä on jatkettava. Nuorten työllistäminen ei kuitenkaan voi merkitä palkka-alea, Antti Palola korostaa.

Hänen mielestään on tärkeää valaa nuoriin tulevaisuuden uskoa.

– Nuorten on voitava luottaa siihen, että heistä huolehditaan. Tästä syystä STTK torjuu eläkeindeksialoitteen. Nuorille annettua eläkelupausta ei saa rikkoa eikä myöskään pettää eläkeläisiä lupauksilla, joiden mukaan indeksin muuttaminen torjuisi eläkeläisköyhyyttä, Palola sanoo.

Hänen mukaansa STTK:ssa ei uskota, että uusi työmarkkinamalli – Suomen malli – valmistuu seuraavaan työmarkkinakierrokseen mennessä.

– On todennäköistä, että ensi syksynä käydään perinteinen liittokierros. Uuden työmarkkinamallin valmistelu ei ole edennyt toivotulla tavalla, se sisältää useita haasteellisia elementtejä eikä sitoutuminen voi toteutua, jos mallia ei valmistella eri toimialojen ja liittojen yhteistyöllä. Vain sitoutumalla mallin valmisteluun varmistetaan, että se toimisi myös käytännössä, Palola korostaa.

Tiistaina STTK:n edustajistossa puhunut Palola pitää selvänä, että kilpailukykysopimuksen jälkeen keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja ei tehdä ainakaan lähitulevaisuudessa.

– Mutta jatkossakin on sovitettava yhteen taloutta ja työmarkkinapolitiikkaa. Useilla aloilla on pitkien ja maltillisten työmarkkinasopimusten jälkeen palkankorotuspaineita. Suomen ja Euroopan talous on kuitenkin vielä pitkään huteralla pohjalla. Tämä on otettava liittokierroksellakin huomioon.

Mainos