Stora Enso vähentää 2500 työntekijää – Suomesta 650

Stora Enso ilmoittaa saavansa päätökseen toisen osan huhtikuun lopulla ilmoitetun, rakenteiden keventämiseen ja yksinkertaistamiseen tähtäävän 200 miljoonan euron ohjelman suunnitteluvaiheesta. Sen arvioitu henkilöstövähennys on noin 2 500

Yhtiö julkisti huhtikuussa suunnitelmansa yksinkertaistaa ja keventää toimintojaan. Sen tavoitteeksi mainittiin liiketoimintojen fokuksen selkeyttäminen sekä toimintojen yksinkertaistaminen ja arvoa luovien liiketoimintojen voimakkaampi mahdollisuus keskittyä kasvuun.

Suunnitelma vähentää konsernin kiinteitä kustannuksia 200 miljoonaa euroa vuoden 2012 toteutuneesta kustannustasosta vuoden 2014 toisen neljännekseen mennessä ja sisältää aiemmin ilmoitetun 30 miljoonan euron kustannussäästön Building and Living -liiketoiminta-alueella. Suunnitelmien mahdollinen toteuttaminen edellyttää yhteistoimintaneuvotteluja paikallisissa yksiköissä.

Mainitut 200 miljoonan euron suunnitelmat eivät sisällä tuotantokapasiteetin leikkauksia. Mainitun 200 miljoonan euron lisäksi aiemmin ilmoitettujen, vuodesta 2012 vuoden 2014 toiselle neljännekselle ajoittuvien kustannus- ja kapasiteettileikkausten vaikutus on 75 miljoonaa euroa vuodessa.

Alustavien arvioiden mukaan suunnitelmat voisivat aiheuttaa noin 2 500 henkilön vähennyksen yhteistoimintaneuvottelujen ja -prosessien tuloksista riippuen. Suunnitellut henkilöstövähennykset vievät Suomesta 650, Ruotsista 750, Euroopasta ilman Pohjoismaita 850 ja Euroopan ulkopuolelta 250 työpaikkaa.

Suunnitelmat koskevat kaikkia liiketoiminta-alueita sekä konsernin palvelu- ja tukitoimintoja. Liiketoiminta-alueilla suunnitelma sisältävät prosessien tehostamistoimia tuotantoyksiköissä ja palveluissa, mahdollisuuksia vähentää ja keskittää tehtaan hallinnollisia tehtäviä sekä yksinkertaistaa organisaatiorakenteita ja ”vähentää organisaatiokerroksia liiketoiminta-alueen hallinnossa”.

Mainos