Stefan Löfveniä esitetään Ruotsin uudeksikin pääministeriksi

Keskustapuolue tukee sosiaalidemokraattien puheenjohtajan valintaa.
Stefan Löfven. LEHTIKUVA / AFP Claudio Bresciani
Stefan Löfven. LEHTIKUVA / AFP Claudio Bresciani

Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtajaa Stefan Löfveniä esitetään Ruotsin uudeksi pääministeriksi, kertoo Aftonbladet.

Puhemies Andreas Norlén ilmoitti asiasta lehdistötilaisuudessa noin kello 15 Suomen aikaa.

Sosiaalidemokraatit saisivat uudessa hallituksessa tukea ympäristöpuolueelta, vasemmistopuolueelta ja keskustalta.

– Olen ilmoittanut olevani käytettävissä pääministeriksi, Stefan Löfven sanoo ja jatkaa:

– Kun hallitus kaatui, liberaalipuolue jätti yhteistyön, ja tammikuun sopimus on rauennut. Haluan myös muistuttaa teitä siitä, että enemmistö, joka äänesti jonkin aikaa sitten hallitusta vastaan, ei ole esittänyt omaa vaihtoehtoaan hallituspohjaksi, minkä vuoksi olemme tässä jälleen, hän jatkoi.

Nimityksestä äänestetään keskiviikkona. Jos Löfven ei saa yli 175 ei-ääntä Ruotsin 349 henkisestä parlamentista, hänestä tulee jälleen pääministeri.

Äänestyksen odotetaan menevän läpi. Hallituspohjaa vastustavilla maltillisella kokoomuksella, ruotsidemokraateilla, kristillisdemokraateilla ja liberaaleilla on parlamentissa 174 edustajaa.

Mainos